Lue uutisia
Uutisemme käsittelevät tutkimusta, opetusta ja yhteistyötä, jota teemme lukuisten sidosryhmiemme kanssa.
Alumni Atte Hujanen: Olen ollut yrittäjä koko elämäni
”Jotta voit menestyä yrittäjänä ja nauttia siitä, sinun tulee nauttia ennalta-arvaamattomista tilanteista, niihin reagoimisesta ja niiden selättämisestä. Jos ajatus sellaisesta arjesta päivä toisensa jälkeen saa hymyn kasvoillesi, niin yrittäjyys saattaa olla sinua varten.”, pohtii karaoken suoratoistopalvelu Singan perustaja Atte Hujanen.
Opiskelijoille: Opi kieliä ja kulttuurienvälistä osaamista Unite!-yliopistoverkoston verkkokursseilla
Unite-yliopistoverkosto tarjoaa kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille avoimia kielen, viestinnän ja globaalin osaamisen verkkokursseja.
Yli puoli miljoonaa euroa apurahoina tieteeseen ja taiteeseen
Kulttuurirahaston apurahan sai 31 Aalto-ylipistossa työskentelevää tutkijaa tai työryhmää.
Alumni Anna Homén: Moderni markkinointi on vahvasti data- ja teknologiavetoista
Anna Homénin mukaan markkinointityö on todella monipuolista – markkinoijan täytyy esimerkiksi ymmärtää numeroita markkinoinnin metriikasta liiketoiminnan lukuihin. Kuitenkin parasta työssä on hänen mielestään se, että luovuutta pääsee käyttämään lähes rajattomasti.
Jokainen postilainen kokemaan itsensä osaksi Postin tarinaa
Kauppakorkeakoulun opiskelijapari selvitti varhaisjakajien kokemaa osallisuutta Postin uudesta strategiasta.
Hybridityöskentelyn kokeilu jatkuu 1.4. - Kirje henkilöstölle 18.2.2022
Aalto-yliopisto valmistautuu etä- ja läsnätyön yhdistämiseen huhtikuusta alkaen.
Jukka Sihvonen on nimitetty apulaisprofessoriksi toiselle kaudelle
Tenure track -professuurin ala on laskentatoimi.
Bianca Beyer on nimitetty apulaisprofessoriksi
Tenure track -professuurin ala on tuloslaskenta.
Lauri Pietinalho teki väitöskirjan nobelisti Edmund Phelpsin jalanjäljissä
Lauri Pietinalho lähti alun perin pohtimaan taloustieteen nobelistin Edmund Phelpsin ”mass flourishing” -teoriaa.
Otakaari 2A ja 2B rakentaminen alkaa 21. helmikuuta
Otakaari 2A ja 2B:n työmaa on käynnistymässä helmikuun aikana.
Better Business – Better Society
Moton mukaisesti Kauppakorkeakoulun päämääränä on kehittää parempaa yhteiskuntaa kehittämällä parempaa liiketoimintaa.
Linh Tranille merkittävä Jane K Klausman Women in Business -stipendi
Stipendi on tarkoitettu naisille, jotka opiskelevat kauppatieteitä ja osoittavat erinomaista potentiaalia alalla.
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu käynnistyi
Kokeilua seuraava tutkimus selvittää, parantaako esiopetuksen aloittaminen 5-vuotiaana lasten oppimisen tasa-arvoa ja kouluvalmiuksia. Kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun osallistuu noin 15 000 ja verrokkiryhmään noin 20 000 lasta.
”On hienoa olla osa vuosisataista eurooppalaista akateemista perinnettä”
Riemumaisteri Jyrki Wallenius ei jättäisi upeaa promootiota väliin, vaikka mikä olisi.
Työhyvinvointikysely 2021: yhteiset kehitystoimemme yliopistona
Kehitystoimet kattavat kaksi osa-aluetta: Jaksaminen ja menestyminen muuttuvassa työympäristössä sekä inklusiivinen työyhteisö.
Samuli Knüpfer on nimitetty Kauppakorkeakoulun omistajuuden professoriksi
Omistajuuden professuuri on perustettu lahjoitusvaroin.
Teemme oppimiselle tulevaisuutta yhdessä kaikkien Suomen korkeakoulujen kanssa
Digivisio 2030 tuo hyötyjä oppijalle – pilottihankkeet käynnistyvät jo tänä vuonna.
Koronapandemiasta huolimatta Kauppakorkeakoulun opiskelijat haluavat opiskeluvaihtoon
Lukuvuodeksi 2022–2023 opiskelijavaihtoon on hakenut ennätykselliset 500 kauppatieteiden opiskelijaa.
Kvanttitietokoneet ovat nyt siirtymässä voimakkaasti laboratorioista markkinoille
Professori Nina Granqvist johtaa Suomen Akatemian tutkimushanketta, joka seuraa kvanttitietokoneiden ympärille kehittyvien markkinoiden syntymistä reaaliajassa.