Opiskelijoiden startup ratkoo rakentamisen suuria haasteita – tekoäly tehostaa työmaiden hankintaa ja logistiikkaa
Neljän Aallon opiskelijan perustama Complink auttaa rakennusfirmoja löytämään oikeat tuotteet ja tehostamaan toimintaansa.
Pilottihanke Learning Lounge tuo kampukselle joustavampaa tilankäyttöä
Ensimmäisessä pilotissa TUAS-ravintolasali on käytettävissä lounaan jälkeen itsepalveluperiaatteella.
ADHD-oireet esiin virtuaalitodellisuuspelin avulla - tutkijat havaitsivat selkeitä eroja lasten aivoverkostoissa
ATutkimus voi auttaa selvittämään ADHD-epidemiaa, kehittämään siihen muita kuin lääkehoitoja ja myös saamaan selville, miten aivomme ovat muuttumassa.
Laajan kyselyn tulos: Yli neljännes yrityksistä ei seuraa markkinointinsa tuloksellisuutta
Myöskään asiakastyytyväisyydelle ei usein aseteta tavoitteita, selviää Markkinoinnin tila -kyselyn tuloksista.
Politiikkasuositukset digisyrjäytymisen ehkäisemiseksi on julkaistu
DigiIN-hankkeen politiikkasuositukset digisyrjäytymisen estämiseksi sosiaali- ja terveyspalveluissa on julkaistu.
Biopohjainen ratkaisu voi korvata haitalliset palonsuoja-aineet
Aalto-yliopiston ja XAMK:n tutkijat ovat kehittäneet biopohjaisia palonsuoja-aineita, jotka tarjoavat ympäristöystävällisen vaihtoehdon nykyisille kemikaaleille. Testitulokset ovat ylittäneet odotukset, ja aineet näyttävät toimivan jopa paremmin kuin markkinoilla olevat kaupalliset ratkaisut.
Pysäyttävä tutkimustulos: Maailman maaseutualueilla asuu paljon luultua enemmän ihmisiä
Tuoreen tutkimuksen mukaan maapallon väestöä kuvaavat tietoaineistot saattavat arvioida maaseudun väkiluvun jopa yli puolet todellisuutta alhaisemmaksi.
Sosiaalisen median jakokuvakkeet poistettu tutkimusportaalista – joustavampi konfigurointi tulossa 2026
Kaikki somejakokuvakkeet on poistettu Aalto-yliopiston tutkimusportaalista, koska nykyinen järjestelmä ei mahdollista yksittäisten kuvakkeiden muokkaamista. Vuonna 2026 portaali saa uuden layoutin, joka mahdollistaa joustavamman konfiguroinnin, ja tuolloin osa kuvakkeista palautetaan käyttöön.
Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää yhteiskunnan polarisaatiosta
Maailmalla jakolinjat syvenevät ja tutkimus osoittaa, että Suomessakin keskusteluilmapiiri on jakautuneempi kuin aiemmin.
Lauri Järvilehto: Tekoäly alkaa hallusinoida, jos se ei osu oikeaan tietoon
Lauri Järvilehto on työelämäprofessori, joka tutkii ihmismielen ja tekoälyratkaisujen keskinäistä suhdetta. Haastattelussa hän avaa tekoälyn päättelykykyä, reflektiivisyyttä ja luotettavuutta.
Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on jälleen maailman kahdeksanneksi paras
Kaikkiaan kuusi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Suomen Akatemian keväthaun 2025 hakuilmoitukset julkaistu
Suomen Akatemia on julkaissut useita keväthakuja, jotka päättyvät joko 7.5. tai 14.5.2025. Useassa haussa on erityisrajoituksia, joten luethan hakutekstit huolellisesti. Rahoitushakuja avautuu Suomen metsäbiomassojen tutkimukseen, tulevaisuuden kestävien energiaratkaisujen tutkimukseen, kliiniseen tutkimukseen, paikallisille tutkimusinfrastruktuureille alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi, suurteholaskennan kansainväliseen yhteistyöhön, tutkimuksen hyödyntämiseen sekä hyvinvointialueiden T&K-toiminnan ja -yhteistyön vahvistamiseen.
Tutkijat ratkaisivat halkeamien mysteerin – parantaa yleisten rakennusmateriaalien kestävyyttä
Tutkijat onnistuivat selvittämään insinöörejä vaivanneen paradoksin: miksi materiaalien halkeamat etenevät nopeammin, kun jännitys pääsee välillä vapautumaan
Tutkijat kehittivät ihonkaltaisen geelin, joka osaa korjata itse itsensä
Tutkijat ovat kehittäneet hydrogeelin, jonka ainutlaatuinen rakenne yhdistää mekaanisen jäykkyyden, taipuisuuden ja itsekorjautuvuuden. Se on yhtä vahvaa, joustavaa ja pehmeää kuin iho. Ja jos se vaurioituu, se korjaa itsensä lähes täysin vuorokaudessa. Tutkimushanketta johtivat akatemiatutkija Hang Zhang ja professori Olli Ikkala Aalto-yliopistosta sekä professori Josef Breu saksalaisesta Bayreuthin yliopistosta.
Metaversumi mullistaa arkkitehtuuria – fyysiset tilat muuttuvat digitaalisiksi kokemuksiksi
Aalto-yliopisto ja Ramboll-konserniin kuuluva Henning Larsen rakentavat uutta maailmaa, jossa laajennettu todellisuus tuo tiloihin uusia sisältöjä ja merkityksiä.
Ilmastonmuutos uhkaa ruokakasvien valikoimaa – vaikutukset näkyvät etenkin päiväntasaajan seudun väestömäärältään suurilla alueilla
Maapallon keskilämpötilan nousu muuttaa viljelyolosuhteita eri puolilla maailmaa.
Tutkimus: Älykelloilla voidaan estää seuraava pandemia – tai ainakin vähentää laajoja sulkutoimia
Tavalliset älykellot havaitsevat käyttäjänsä virusinfektion tarkasti päiviä ennen oireiden ilmenemistä.
Uusia e-kirjoja kauppatieteistä
Aalto-yliopiston käyttöön on hankittu Edward Elgarin uutuuskirjoja kauppatieteiden aloita.
Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2024
91 % Aalto-yliopiston vuoden 2024 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla.
Aalto-yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus on päivitetty
Aallon avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus on päivitetty. Linjaus ohjaa kaikkia tutkijoita.