Alumnitarinoita
Tekemällä oppien: Yhteismaan ongelman ratkominen, yksi ateria kerrallaan
Food Futures, joka on osa Aalto Yliopiston ATARCA:a, yhteistyössä Helsingin yliopiston Globaalin politiikan ja viestinnän ohjelman kanssa ylpeänä esittävät videon, ”Tekemällä oppien: Yhteismaan ongelman ratkominen, yksi ateria kerrallaan.”
Aalto ENG: Uusi sivuaine Aalto-yliopistoon kestävyydestä ja ilmastosta puhutti Opetusfoorumissa
Insinööritieteiden korkeakoulun Opetusfoorumissa 28.11.2022 kuultiin opettajien näkemyksiä ja ideoita kestävyyttä ja ilmastokysymyksiä koskevasta sivuaineesta.
Vaikuta huomiseen jo tänään - Tekojen tiistai 29.11.
Lahjoitus tieteelle on investointi tulevaisuuteen.
Alumni Mikko Jääskeläinen: Opiskelu Kauppiksessa on avannut työuran kannalta monia ovia
Rahoitusta ja Creative Sustainability -pääainetta opiskellut alumnimme Mikko Jääskeläinen päätyi valmistumisen jälkeen töihin liikkeenjohdon konsultointiin. Siellä hän innostui liikenne- ja kiinteistöinfrastruktuurihankkeista, jonka myötä hän hakeutui kaupunkitalouden ja maankäytön yleissuunnittelun tehtäviin Helsingin kaupungille, ja sieltä liikenne- ja viestintäministeriöön. Parasta hänen työssään on mielenkiintoiset tehtävät sekä asiantuntevat kollegat.
Yrittäjyysohjelma nosti kestävyyden tuottavuuden rinnalle
Aalto Ventures Programin tavoite on opettaa jokaiselle yliopiston opiskelijalle yrittäjyystaitoja ja ohjata nuo taidot kestävän kehityksen tavoitteisiin pyrkimiseen.
Uudella kaudellaan Unite!-yliopistoallianssi pyrkii kestäviin ratkaisuihin digitaalisen ja vihreän Euroopan edistämiseksi
Unite! on päättänyt pilottivaiheensa ja käynnistänyt uuden vaiheen, jonka tavoitteena on toteuttaa kestäviä, konkreettisia ja hyödyllisiä tuotoksia digitaalisen ja vihreän Euroopan edistämiseksi.
Mustetulostimia ja vetyunelmia: Millennium Graduate Student -voittaja Sanaz Zarabi Golkhatmi
Sanaz Zarabi on lisännyt uusiutuvien energiaratkaisun tehokkuutta uudella valmistustekniikalla. Hän voitti Millennium Graduate Student -pitchauskilpailun lokakuussa 2022.
Aalto-yliopiston alumni, tekniikan tohtori Jaakko Kivinen: ”Omaan alaansa ei saa siiloutua”
Alumni Jaakko Kivinen haluaa Aalto-yliopistolle tekemällään lahjoituksella laittaa hyvän kiertämään seuraaville sukupolville.
Kauppakorkeakoulun Homecoming Day kutsuu alumnit tammikuussa 2023 ensimmäistä kertaa Otaniemeen
Perjantaina 27.1.2023 järjestettävä Homecoming Day on Kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma!
Voittoisa tiedeprojekti johti Suvi Laitisen tutkimuksen pariin – Millennium Youth Prize on kilpailu nuorille innovaattoreille
Suvi Laitinen ja hänen ystävänsä Lena Maula osallistuivat ensimmäiseen Millennium Youth Prize -kilpailuun vuonna 2018. Kilpailun aikaan lukiossa opiskelleet Laitinen ja Maula kehittivät uudenlaisen ratkaisun Alzheimerin taudin hoitoon ja voittivat sillä kilpailun pääpalkinnon. Kilpailuun osallistuminen avasi Laitiselle ovet tieteellisen tutkimuksen pariin.
Aallon vahva tekstiiliosaaminen esillä New Yorkin Textile Month -tapahtumassa
DIALOGUES-näyttelyssä ja -seminaarissa luodataan tekstiili- ja muotialan tulevaisuutta ja ratkotaan alan haasteita
Haku Aalto International Talent -ohjelmaan käynnissä – ohjelma tuo yrityksiä ja kansainvälisiä opiskelijoita yhteen ryhmämentoroinnin kautta
Opiskelijoiden haku vuoden 2023 Aalto International Talent -ohjelmaan on käynnissä 1.-13.11. Ohjelmassa yritykset mentoroivat kansainvälisiä opiskelijoita pienryhmissä.
Aalto-yliopisto kehittää ei-formaalin jatkuvan oppimisen tarjontaa osana Digivisio 2030 -hanketta
Aalto-yliopisto on mukana Digivisio 2030 -hankkeen alkuvaiheen pilotissa ja kehittää ei-formaalin oppimisen tarjontaansa.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2022 Pekka Tiitinen: Sähköala mahdollistaa monipuoliset uramahdollisuudet
ABB Oy:n toimitusjohtaja kannustaa jo opintojen aikana tutustumaan yrityselämään monipuolisesti, sillä erinäköiset työtehtävät opettavat paljon.
Rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin Seoul School of Integrated Sciences & Technologies -yliopiston kunniatohtoriksi
Promootion jälkeen järjestettiin tapahtuma, johon osallistui 200 Aalto EMBA-alumnia Etelä-Koreassa.
Professori Matilda Backholm: Mikro- ja makromaailmojen välissä
Matilda Backholm on Teknillisen fysiikan laitoksen uusi apulaisprofessori.
Kansantaloustiedettä opiskellut Soila Höijer päätyi IT-alalle ja nautti työstään
”Haluan kovasti kannustaa tyttöjäkin monipuoliselle IT-alalle.”
Marcus Wallenberg –palkinto professori Herbert Sixtalle puupohjaisten tekstiilikuitujen kehittämisestä
Vuoden 2022 Marcus Wallenberg -palkinto myönnetään professori Herbert Sixtalle ja professori Ilkka Kilpeläiselle puubiomassasta tuotettavan tekstiilikuidun kehittämisestä.
Kauppakorkeakoulu rahoittaa projekteja, jotka vahvistavat ja edistävät diversiteettiä, inklusiivisuutta ja tasa-arvoa (EDI)
Aalto BIZ Case Development Center ja ‘Root to Rise’ -projekti saivat EDI-rahoitusta.
Syväteknologia ratkaisee globaaleja haasteita – Aalto-yliopisto on otollinen kasvualusta deep tech -yrityksille
Kun tutkimuksessa mennään pintaa syvemmälle, on mahdollisuus löytää helmiä. Deep tech -kasvuyrityksissä nämä helmet hiotaan isoihin haasteisiin vastaaviksi huipputeknologioiksi. Aallosta ponnistaneita uranuurtajayrityksiä ovat muun muassa IQM, ICEYE, Ioncell ja Mustekala.