639
hakutulosta
Uutinen, alumnit, Avoin yliopisto, avoin yliopisto-opetus, elämänlaajuinen oppiminen, Jatkuva oppiminen
Alumnisuurlähettiläs Pirjo Väliaho: Kansainvälisissä yrityksissä työskennellessäni näin, miten arvokas alumniverkosto on
”Nuorelle ekonomille unelmien täyttymys oli päästä ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan mainostoimistoon ja saada asiakkaaksi Valiojäätelö”, muistelee alumnimme Pirjo Väliaho.

Alumnisuurlähettiläs Matti Honkala: Muista, että opiskelu kannattaa aina
"Ota työtä vastaan, kun sitä tarjotaan, äläkä ole alussa turhan nirso", neuvoo alumnimme Matti Honkala nykyisiä opiskelijoita.

Welcome Evening – matkalla maisteriopiskelijasta alumniksi
Alumnit tarjosivat arvokkaita vinkkejä maisteriopintoihin ja työllistymiseen.

Väyläopiskelijat tavoitteessaan
Kauppatieteen tutkinto-opinnot alkoivat väylävalinnan 2017 kautta valituille
Niklas von Weymarn on Aallon kemian tekniikan korkeakoulun ensimmäinen vuoden alumni
Von Weymarn sai palkinnon tunnustuksena merkittävistä saavutuksista urallaan sekä jatkuvasta yhteistyöstä Kemian tekniikan korkeakoulun kanssa.

Alumnisuurlähettiläs Kari Janhunen: Harjoittelut ulkomailla rohkaisivat myöhemmin lähtemään työskentelemään ulkomaille
Työharjoittelut ulkomailla rohkaisivat alumniamme Kari Janhusta hakeutumaan töihin ulkomaille. Hänen työurastaan komeat 20 vuotta onkin kulunut rahoituksen eri toimissa useassa eri maassa.

Etsitkö sopivia kursseja Johtamisesta?
Avoimessa yliopistossa voit opiskella yksittäisiä kursseja tai tehdä tavoitteisiisi sopivan kokonaisuuden Johtamisesta
Alumnisuurlähettiläs Xiang Ye: Oppiminen jatkuu läpi työelämän
Xiang Ye kannustaa opiskelijoita tutustumaan uusiin ihmisiin ja painottaa jatkuvan oppimisen tärkeyttä.

Alumnisuurlähettiläs Minna Rissanen: Aalto mahdollistaa sen, ettei jokaisen tarvitse valmistua samasta putkesta
Kunnianhimoinen Minna Rissanen kannustaa nykyisiä opiskelijoita ottamaan selvää Aallon tarjoamista mahdollisuuksista ja opiskelemaan rohkeasti eri aineita.

Työelämätaitoja Avoimesta
Tiedon avulla muutosvalmiutta ja sopeutumiskykyä
Alumnisuurlähettiläs Petteri Vartiainen: On tärkeää tiedostaa omat henkilökohtaiset arvot ja olla valmis pitämään niistä kiinni
”Työelämässä ihmisten välinen vuorovaikutus on aina keskeisessä roolissa tehtävästä riippumatta”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumni Petteri Vartiainen.

Alumnisuurlähettiläs Sirpa Widomski: Opinnot Kauppakorkeakoulussa kasvattivat omaa osaamista ja itseluottamusta
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumni Sirpa Widomski arvostaa monialaista osaamista ja verkostoitumismahdollisuuksia, joita usean tieteenalan yhdistävä Aalto-yliopisto antaa opiskelijoille.

Kauppakorkeakoulun viestintäohjelmien alumnit ja opiskelijat tapasivat
Viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö KY Communication kutsui Corporate Communication -maisteriohjelman alumneja takaisin Kauppikselle.

Alumnisuurlähettiläs Juho Tuovinen: Sain Kauppiksesta itseluottamusta tavoitella omia päämääriäni
Kansainvälisissä tehtävissä toiminut Juho Tuovinen neuvoo opiskelijoita etsimään tarkkaan omia kiinnostuksen kohteita, kun he hakevat oman alan työpaikkoja.

Alumnisuurlähettiläs Sirkka Hämäläinen: Kaikella työkokemuksella työn luonteesta riippumatta on merkitystä
Monessa tehtävässä toiminut, Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen korostaa hyvän ja laaja-alaisen yleissivistyksen merkitystä työelämässä menestymisessä.

Uskalla unelmoida isosti
Kyrö Distilleryn tarina on kuin menestyvän yrittäjän oppikirjasta. Mutta Mikko Koskinen tietää, että myös oikealla ajoituksella on merkitystä.

Jaakko Honko -luento toi yhteen lähes 400 alumnia
Yleisöluento toi alumnit Kauppakorkeakouluun kuulemaan Erkki Liikasta. Tilaisuudessa jaettiin myös Jaakko Honko -mitalit.

Alumni Casper von Koskull isännöi alumnien tapaamista Tukholmassa
Alumnit kokoontuivat kuulemaan uutisia Aalto-yliopiston viimeaikaisesta kehityksestä ja yliopiston ympärille kasvaneesta startup-yhteisöstä.

Meet Your Community – mursusta alumniksi
MYC-tapahtumassa kuultiin eri vaihtoehdoista liittyen kandin erikoitumisalueen opintojen valintaan.
