ɫɫÀ²

Laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitos

Vaikuttavuus

Pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan yhteiskuntaan. Tiedekuntamme jäsenet ovat yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä tukien poliittista päätöksentekoa sekä kouluttaen yrityksiä, järjestöjä ja viranomaisia.
Ihmisiä istumassa ja keskustelemassa pöydän ääressä.
Aalto-yliopisto/Roope Kiviranta

Haluamme osallistua ja vaikuttaa  

Uskomme, että meillä on oikeus ja velvollisuus jättää positiivinen jälki paitsi akateemiseen maailmaan myös yhteiskuntaan kokonaisuutena. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi laitoksemme tutkijat osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Laitoksemme on hyvin verkostoitunut sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Teemme tiivistä yhteistyötä muun muassa liike-elämän, eduskunnan valiokuntien, lautakuntien, viranomaisten, järjestöjen ja median kanssa niin opetuksessa kuin tutkimuksessa. Tutkimuksiamme julkaistaan säännöllisesti alan johtavissa julkaisuissa sekä siteerataan niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä medioissa.  

Haluatko tehdä yhteistyötä kanssamme tai tarvitsetko yritysjuridiikan asiantuntemusta? Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan. 

Ota yhteyttä

Petri Kuoppamäki petri.kuoppamaki@aalto.fi

Kari Hoppu kari.hoppu@aalto.fi

Moritz Scherleitner moritz.scherleitner@aalto.fi

Group photo of the Department of Accounting and Business Law.

Yritysjuridiikan henkilöstö

Tutustu henkilöstöömme!

Laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitos
Tapahtuma kauppakorkeakoulun päärakennuksessa. Yleisö seuraa esitystä lavalla.

Yritysjuridiikan tapahtumat

Aalto-yliopistossa järjestetään erilaisia yritysjuridiikan aihepiireihin liittyviä tapahtumia. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan!

Laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitos
Harald Herlin oppimiskeskuksen kirjasto. Tyhjiä työpöytiä ja taustalla kirjahyllyjä.

Tietopankki

Yritysjuridiikan tietopankista löydät hyödyllistä sisältöä muun muassa tekemäämme tutkimukseen ja aineen opintoihin liittyen.

Laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitos

Uutiset

woman and laptop
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälyn käyttöönotto taloushallinnossa ei ole pelkästään ylhäältä alaspäin tapahtuva muutos

Kauppakorkeakoulun uusi tutkimus, joka perustuu yhdeksän suomalaisyrityksen talousjohdon haastatteluihin, tarkastelee, miten organisaatiot käytännössä ottavat tekoälyä käyttöön taloushallinnossaan.
Mustia ympyröitä ja neliöitä, jotka on yhdistetty katkoviivoilla sinisellä taustalla.
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kokeile tekoälyä turvallisesti – näin pääset alkuun

Tekoäly kehittyy nopeasti. Kokeile rohkeasti mutta vastuullisesti.
Yellow Aalto pen
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen julkaisemisen artikkelikiintiöitä loppumassa syksyn 2026 aikana

Wileyn, Taylor & Francisin ja Emeraldin artikkelikiintiöiden arvioidaan loppuvan syksyn 2026 aikana.
Kuva: Kalle Kataila
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Tutkimus ja taide Julkaistu:

Elsevierin Read & Publish –sopimuksen tulevaisuus: tietoa tutkijoille

Kansallinen sopimus Elsevierin kanssa on voimassa vuoden 2026 loppuun asti.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu