ɫɫÀ²

Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen verkostoja

Aalto-yliopisto toimii aktiivisesti kansainvälisissä ja kansallisissa kestävän kehityksen verkostoissa. Voit tutustua tarkemmin verkostoihimme tällä sivulla.
Sustainability Science Days

Verkostoja joissa Aalto on jäsenenä

Aalto koordinoi perustamaansa Nordic Sustainable Campus Network -verkostoa. Olemme lisäksi suomalaisten yliopistojen yhteistyöverkosto UniPID:n, eurooppalaisen Climate KIC -ohjelman ja monen muun kestävän kehityksen periaatteita edistävän alustan jäseniä.

Baltic University Programme logo

BUP on maailman suurimpia yliopisto- ja korkeakouluverkostoja. BUP keskittyy kestävään kehitykseen, luonnonsuojeluun ja demokratiaan Itämerenalueella.

CLC:n logo

CLC on ilmastotoimissa johtavien yritysten, tutkijoiden ja kaupunkien verkosto. CLC keskittyy ratkaisujen luomiseen yritystoiminnan kautta.

EIT Climate-KIC logo

EIT Climate-KIC tuo yhteen mullistavia, systeemisiä innovaatioita, jotka voivat yhdessä aikaansaada muutoksia nykyisissä systeemeissä.

FIBS logo

FIBS on Suomen johtava kestävän liiketoiminnan vauhdittaja ja yritysten vastuullisuus asiantuntijuuden kehittäjä.

Ilmastokumppanit Logo. Black text on a grey background with a blue globe icon with arrows inside of the globe.

Ilmastokumppanit - Helsingin kaupungin ja elinkeinoelämän yhteistyöverkosto on tarkoitettu yrityksille, jotka haluavat olla mukana tekemässä hiilineutraalia Helsinkiä. Verkoston toimintaan voivat osallistua ns. tukijäseninä myös esimerkiksi yliopistot, ammattikorkeakoulut ja järjestöt.

ISCN logo

ISCN on globaali foorumi jossa jakaa tietoa kestävä kampuksen rakentamisesta sekä keken integroimisesta opetukseen ja tutkimukseen.

Keke Forum logo

Keke-foorumi verkosto edistää kestävää kehitystä Suomen korkeakouluissa. Verkostossa edustusta lähes kaikista Suomen korkeakouluista.

NSCN logo

Verkosto tukee kestävän kehityksen hankkeita Pohjoismaisissa korkeakouluissa. Verkosto on suunnattu korkeakoulujen työntekijöille.

UniPID logo

Suomalaisten yliopistojen verkosto vahvistaa yhteistyötä kansainvälisen kehityksen saralla ja tukee yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

YJY logo

YJY yhdistää vastuullisuudesta ja ympäristöjohtamisesta kiinnostuneet sekä alan ammattilaiset ja kehittää jäsentensä ammattitaitoa.

Verkostoja Aallossa

Jos haluat pysyä ajan tasalla Aalto Sustainability Hubin toiminnasta, liity sisäiselle sähköpostilistallemme tai tilaa kuukausittain ilmestyvä uutiskirjeemme lähettämällä pyyntö osoitteeseen: aalto.sustainability(a)gmail.com. 

Aalto Global Impact logo

AGI edistää ja fasilitoi Aalto yliopiston yhteiskunnallista vaikuttamista globaalisti tutkimuksen ja opetuksen kautta.

Aalto Sustainability. Black and turquoise text on transparent background.

Aalto Sustainability (AS)

Aalto Sustainability -tiimin tavoitteena on lisätä yhteistyötä eri tieteenalojen välillä sekä edistää kestävää kehitystä osana opetusta, kampuskehitystä ja muuta Aalto-yliopiston toimintaa.

Näiden verkostojen lisäksi Aallossa tehdään paljon kestävään kehitykseen liittyvää tutkimusta. Lisätietoa tutkimusryhmistä saat ³Ùää±ô³Ùä.

Kestävän kehityksen hankkeita

Aalto-yliopisto on mukana lukuisissa kestävän kehityksen hankkeissa. 

Climate University logo

Climate University on 11 suomalaisen yliopiston hanke, joka tuottaa ja tarjoaa monialaisia, kestävän kehityksen verkkokursseja.

Uutissivustoja

VAU logo

Vastuullisuusuutiset julkaisee uutisia kotimaisten ja kansainvälisten yritysten vastuullisuudesta ja kestävän kehityksen toimista

YTF logo

YTF välittää viimeisintä tutkimustietoa päätöksenteon agendalla olevista aiheista sekä nostaa uusia ympäristökysymyksiä esille.

Rahoittajia

Academy of Finland logo

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta sekä toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana.

Hanaholmen logo

Hanasaari hallinnoi neljää pohjoismaista rahastoa, joista suurin on Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.

HELSUS logo

HELSUS on tiedekuntien rajat ylittävä tutkimusyksikkö, joka osallistuu yhteiskunnan kestävyysmuutokseen tutkimuksen ja koulutuksen avulla.

Nessling logo

Säätiö rahoittaa ympäristönsuojeluun liittyvää tutkimusta ja edistää tutkimustiedon siirtymistä yhteiskuntaan.

Nordplus logo

Nordplus rahoittaa kumppaneiden koulutukseen liittyviä yhteistyöhankkeita Baltiassa ja Pohjoismaissa.

Liikesivistysrahasto logo

Liikesivistysrahasto edistää tulevaisuusorientoitunutta kauppatieteellistä tutkimusta myöntämällä apurahoja ja tunnustuspalkintoja.

Palvelu- ja etujärjestöjä

Teme logo

Suomen suurin taide- ja kulttuurialojen ammattiliitto Teme edustaa esittävien taiteiden, media- ja av-alojen työntekijöitä ja taiteilijoita.

Ekonomit logo

Kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden ja alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö.

TEK logo

TEK on diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu