ɫɫÀ²

Kampus

Aalto-yliopiston ulkoilureitti nähtävyyksillä

Tutustu Otaniemen kampukseen uudesta näkökulmasta ja virkistä mieltä ja kehoa itsenäisellä kampuskierroksella.

Otaniemen kampus on eloisa ja virkistävä kokonaisuus. Alueelta löytyy paljon nähtävää ja koettavaa, kuten monipuolista luontoa sekä kampustaidetta. Oheen on koostettu kampuskierros, jonka voi kiertää itsenäisesti samalla ympäristöön tutustuen. Kierroksen teemana on kampuksen taide ja nähtävyydet sekä ulkoillen virkistäytyminen.

Kartta kampuksen taiteesta ja nähtävyyksistä

Nähtävyyksiä ja ulkoilua -reitillä pääsee tutustumaan muutamiin kampuksen keskeisimmistä taideteoksista ja muista nähtävyyksistä. Reitin pituus on noin 3 kilometria ja sen kiertämiseen kannattaa varata aikaa 45–50 minuuttia. 

Reitti lähtee Harald Herlin -oppimiskeskuksen lähellä olevalta lahopuutaideteokselta, ja kiertää Laajalahden rannan kautta Ossinlammelle ja takaisin kampuksen keskustaan. 

Reitin varrella:

Lahopuu.jpg

1. Lahopuutaideteos (2022)

Teos havainnollistaa vanhan lehmuksen elämänkaaren loppumista sekä lahopuuna että muistumana historiallisesta kerrostumasta. Se toimii myös kunnianosoituksena uuden ja vanhan kampusalueen arvokkaalle, keskeiselle puustolle. 

Teoksen ja Korkeakouluaukion istutukset on suunnitellut Malin Blomqvist, Rosaliina Luminiitty ja Elina Kataja, MASU Planning Oy.

Lisätietoa teoksesta /fi/uutiset/otaniemen-kampukselle-uusi-lahopuutaideteos

Taideteos Kide

2. Baptiste Debombourg: In Motion (2024)

In Motion –teos on suunniteltu paikkaan, jossa ihmiset ohittavat sen eri nopeuksin. Ruostumattomasta teräksestä valmistetun aaltomaisen pinnan vuoksi teoksen heijastama kuva on aina uniikki ja erilainen eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Yliopiston julkiseen taidekokoelmaan kuuluva teos jatkuu rakennuksen aulatiloissa.

In Motion on osa Kide -rakennuksen (Konemiehentie 1) julkista Waves in-between / In-between waves –taidekokoelmaa. Lisätietoja teoksesta ja tekijöistä /fi/tutkimus-ja-taide/aaltojen-valissa-aallot-valissa-taidekokoelma

Laajalahti lintutorni

3. Laajalahden lintutorni

Yksi Laajalahden luonnonsuojelualueen kahdesta lintutornista sijaitsee Konemiehentien varrelta lähtevällä luontopolulla. Ylhäällä tornissa voit nauttia maisemista tai tarkkailla lintuja, toisinaan myös tarkkailla alueella laiduntavaa karjaa.

Kävelykokoukset ja ulkoilmalounaat tarjoavat myös upeita mahdollisuuksia nauttia Otaniemen ympäristön rauhallisuudesta. Laajalahden luonnonsuojelualue toimii kokonaisuudessaan Otaniemen lähivirkistysalueena.

Teija and Pekka Isorättyä's Love Gear imposed on K2 facade

4. Pekka ja Teija Isorättyä: Lovegear (2023)

Käynnistä rattaat nappia painamalla!

Lovegear on leikkisä taideteos, jonka keskeinen teema on mekaanisen ja digitaalisen tekniikan mittakaavat sekä koneiden kauneus. Kineettisen Lovegear-valoteoksen liikkuvat rattaat luovat K2-rakennuksen (Puumiehenkuja 3) julkisivuun illuusion jatkumosta valon ja lasipintojen avulla. Teos on parhaimmillaan pimeään aikaan, sillä veistoksen valot ja lasipinnat tuovat esiin sen illuusioefektin.

Lisätietoa teoksesta ja tekijöistä:

Valotaideteos

5. Power Plant (2015)

Power Plant on Aalto-yliopiston opiskelijoiden Petteri Mäkiniemen, Guy Dowsettin, Aku Rouheen ja Tea Dickmanin tekemä ääneen reagoiva valotaidetoes A Grid –rakennuksen (Otakaari 5) julkisivussa.

Teos sai inspiraationsa seinälle kiipeävistä villiviineistä ja kuvastaa yliopiston monimuotoisuutta ja yhteistyön ja monikulttuurisuuden merkitystä. Teoksessa on kaksi mikrofonia, ja mikrofoneihin ääntelemällä teoksessa vilkkuu enemmän valoja symboloiden yhteistyön voimaa.

HuojuA pavilion photo

6. Huoju|A| (2024)

Huoju|A| -puupaviljonki on suunniteltu olemaan jatkuvassa liikkeessä: modulaarinen rakenne mahdollistaa vaivattoman kokoamisen, purkamisen ja siirtämisen, ja paviljonki itsessään koostuu roikkuvista puuelementeistä, jotka huojuvat tuulessa tai kosketuksesta. Hävikkimateriaalin hyödyntäminen parantaa teoksen ekologista kestävyyttä. Paviljonki on suunniteltu ja rakennettu Puustudio-kurssilla 2023–2024.

Lisätietoa teoksesta

Groups of students walking in the park Alvarinaukio in summer / photo by Aalto University, Mikko Raskinen

7. Alvar Aallon puisto

Monien kampustapahtumien keskipisteenä on arkkitehti Alvar Aallon mukaan vuonna 1972 nimetty puisto, jonne myös koko kampusyhteisö kokoontuu useasti vuodessa. Arkkitehtina Aalto suunnitelmissaan luomaan jännitteistä tilaa paitsi rakennusten välille myös rakennusten ja maiseman kesken. Puisto on tärkein historiallista kampusmaisemaa muodostava avoin, hoidettu maisematila, jonka sijainti keskustelee erityisesti Kandidaattikeskuksen ja Harald Herlin –oppimiskeskuksen kanssa.

Lisätietoa puiston nimestä /fi/uutiset/otaniemi-nimen-taustalla-mystinen-menneisyys#2-alvar-aallon-puisto-vai-alvarinaukio- 

Kandidaattikeskus

8. Amfiteatterin aukio

Amfiteatteri on yksi Otaniemen kampuksen suosituimmista kuvauskohteista ja tunnetuimmista maamerkeistä. Amfi aukioineen toimii levähdys- ja kohtaamispaikkana, jonka näkee kauas, sillä se sijaitsee yhdellä Otaniemen seitsemästä kukkulasta. Otaniemeä suunniteltaessa perusohjeena onkin pidetty, että rakennus ei saa nousta korkeammalle kuin amfi.

Olet nyt tämän kierroksen päätepisteessä amfiteatterin viereisellä juhla-aukiolla. Kiitos, että osallistuit kierrokselle!

Dipolin uudistettu ulkoalue

Ulkoalueiden suunnitteluohjeella kohti yhteisöllistä ja kestävää kampusta

Otaniemen kampuksen ulkoalueiden suunnitteluohje on julkaistu. Sen tarkoituksena on antaa suuntaviivat yliopiston toimintoja sekä luonnon ja ihmisten hyvinvointia tukevien ulkoympäristöjen kehittämiseen.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu