SUSTHOPE-tutkimusprojekti

Tutkimusalueet
- Teknologisen toiveikkuuden rooli kestävyyssiirtymissä
- Teknologian vaikutusten arvioinnin ja ennakoinnin metodologinen kehittäminen
- Teknologiseen toiveikkuuteen liittyvien merkitysrakenteiden tutkimus kestävyyssiirtymien parissa toimivissa organisaatioissa
Video: Johanna Ahola-Launosen alustus teknologisesta toiveikkuudesta kestävyysmurroksessa YHYS Politiikkadialogi 2025 -tapahtumassa.
Projektin kuvaus
Toiveikkuuden kaksijakoista vaikutusta sekä ilmastotoimien motivaattorina että harhaanjohtajana tutkitaan yhä enemmän, mutta toiveikkuutta teknologisia ratkaisuja kohtaan käsitellään lähinnä polarisoituneessa keskustelussa tekno-optimismista ja -pessimismistä.
Towards Sustainable Hope: Exploring the Harmful and Beneficial Effects of Techno-Optimism (SUSTHOPE) on tutkimushanke, joka tarkastelee teknologiaan kohdistuvan toiveikkuuden roolia kestävyyssiirtymissä. Kestävyyssiirtymät ovat aikamme keskeisiä yhteiskunnallisia haasteita, ja niihin kohdistuu voimakkaita toiveita teknologian ratkaisuvoimasta. Teknologinen toiveikkuus voi parhaimmillaan toimia motivoivana ja toimintaa suuntaavana voimavarana, mutta se voi myös muotoutua epäkriittiseksi optimismiksi, joka ylläpitää nykyisiä kulutusrakenteita eikä edistä tarvittavaa yhteiskunnallista muutosta.
Hankkeen tavoitteena on kehittää ymmärrystä siitä, milloin teknologinen toiveikkuus tukee kestävyyttä edistäviä muutoksia ja milloin se estää niitä. SUSTHOPE tarkastelee toivoa sekä affektiivisena ilmiönä että uskomuksena, jota rakennetaan ja ylläpidetään yhteiskunnallisissa ja organisatorisissa konteksteissa. Pyrimme kehittämään käsitteellisiä ja empiirisiä välineitä, joiden avulla voidaan tunnistaa, milloin teknologinen toiveikkuus on rakentavaa ja milloin se muodostuu haitalliseksi.
Tutkimuksessa yhdistyy filosofinen analyysi ja empiirinen yhteiskuntatutkimus, jotta teknologisen toiveikkuuden käsitettä voidaan syventää sekä teoreettisesti että käytännöllisesti. Tavoitteena on myös kehittää työkaluja, joiden avulla organisaatiot ja päätöksentekijät voivat tunnistaa ja arvioida teknologiaan liittyviä toiveita ja lupauksia realistisesti ja kriittisesti.
Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia (2025–2028), Suomen Kulttuurirahasto (2024, 2028–2029) sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto (2024).
ճٰܳ쾱ܲä


Ryhmää johtava Johanna Ahola-Launonen (PI) on valtiotieteiden tohtori (käytännöllinen filosofia, Helsingin yliopisto) ja Suomen Akatemian akatemiatutkija. Hänen tutkimuksensa sijoittuu soveltavan filosofian, tieteen- ja teknologian tutkimuksen, teknologian filosofian sekä poliittisen filosofian risteysalueelle. Hänen aiempi tutkimuksensa on käsitellyt muun muassa teknologisten odotusten ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä biotaloudessa ja terveyden jakamisessa.
Olli Tiikkainen on hankkeen empiirisen osan koordinoiva tutkija. Olli on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hän viimeistelee tällä hetkellä sosiologian väitöskirjaansa Helsingin yliopistolla. Hänen aiempi tutkimuksensa on käsitellyt vaikuttavuussijoittamisen hallintaan liittyviä kysymyksiä tieteen ja teknologian tutkimuksen, taloussosiologian, kestävyystransitiotutkimuksen ja yhteiskuntateorian näkökulmista. Osana tätä hän on kehittänyt kvalitatiivista tutkimusosaamista mm. kenttähavainnoinnin, asiantuntijahaastattelemisen ja käytäntöorientoituneen dokumenttianalyysin parissa.
Oskari Kautto on hankkeessa tutkimusavustaja ja tutkii taustatyönä teknologian arviointi- ja ennakointiviitekehyksiä. Oskari on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti (käytännöllinen filosofia), ja hän tekee Helsingin yliopistolla graduaan, joka käsittelee kestävyyskriisiä yhteiskuntafilosofian ja teknologian filosofian näkökulmista. Maisteriopinnoissaan hän on keskittynyt filosofisiin kysymyksiin yhteiskunnasta, kestävyydestä, tieteellisestä tiedontuotannosta ja tieteen ja julkisen päätöksenteon suhteesta.
Viimeisimmät julkaisut
Meneillään olevat projektit
Futures & Technology Narratives : Discourse Analysis of Sitra's Megatrends 2023
Managing Hype for Sustainability : Exploring Carbon Dioxide Removal Technologies in Organizational Contexts
Green Reindustrialization in Advertizing : How Advertizements Shape Narratives of Sustainable Industry
Tech Entrepreneurship & Neocolonialism : Experiences of Early-Stage Entrepreneurs in Bangladesh Under Foreign Constraints
Aiheeseen liittyvää:
Teknologinen toiveikkuus kestävyysmurroksessa
”Miksi kestävyysmurroksen ratkaisuja koskeva toivo kohdistuu niin usein teknologisiin innovaatioihin – mitä jää huomaamatta, jos uskomme muutoksen tapahtuvan vain teknologian kautta?”
