Aalto-yliopistosta valmistuneet työelämässä
Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut seuraa alumniensa sijoittumista työelämään ja heidän urakehitystään.
Tekniikan opinnot Insinööritieteiden korkeakoulussa keskittyvät konetekniikan, rakennustekniikan ja rakennetun ympäristön aloihin. Insinööritieteiden korkeakoulusta valmistuneet diplomi-insinöörit työskentelevät asiantuntijoina monilla yhteiskunnan kannalta merkittävillä aloilla, kuten arktisen teknologian, meritekniikan, kestävien rakennettujen ympäristöjen, mekatroniikan ja materiaalien, monitieteellisen energiatekniikan sekä järjestelmäsuunnittelun ja tuotantotekniikan parissa. Tutustu Insinööritieteiden korkeakoulun tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin korkeakoulun sivuilla.
Uraseurantakysely toteutetaan osana valtakunnallista akateemisten uraseurantaa, jota koordinoi yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto Aarresaari. Aarresaareen kuuluu 13 suomalaista yliopistoa. Kyselyt toteutetaan yhtenäisellä kyselyllä ja samanaikaisesti viisi vuotta sitten valmistuneille. Tällä sivulla esitetyt tulokset perustuvat vuonna 2024 toteutetusta vuonna 2019 valmistuneille kohdistetusta kyselystä saatuun dataan.
Uraseurantojen valtakunnalliset tulokset ovat julkisesti saatavilla Opetus- ja kulttuuriministeriön PowerBI-raporttina. löytyy myös muuta tietoa tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä. Aalto-yliopistosta valmistuneiden työuria tutkii myös Tekniikan akateemiset TEK, jonka toteuttamaan vastavalmistuneiden kyselyyn opinnoista ja työelämästä voit tutustua .
Insinööritieteiden korkeakoulusta valmistuneet arvostavat itse ja kokevat myös työnantajien arvostavan tutkintoaan. Vastaajista 92 % oli tyytyväisiä tutkintoonsa suhteessa omaan uraansa, 98 % koki työnantajien arvostavan vastaajan tutkintoa ja 89 % suosittelisi tutkintoaan toisille.
Insinööritieteiden korkeakoulusta vuonna 2019 valmistuneiden työmarkkinatilanne on uraseurantakyselyn tulosten perusteella erittäin hyvä. Vastaajista 98 % oli joko töissä tai yrittäjänä. Viisi vuotta valmistumisen jälkeen vastaajat ansaitsevat noin 4800 euroa kuussa (keskiarvo 5020 €, mediaani 4800 €).
Eniten Insinööritieteiden osaajia työllistävät suuret (yli 250 työntekijää) yritykset ja organisaatiot. Vastaajista 49 % työskentelee suurissa yrityksissä, 24 % pienissä tai keskisuurissa yrityksissä, 8 % valtiolla, 6 % kunnassa tai kuntayhtymässä, 5 % yliopistoissa ja 3 % toimivat yrittäjinä.
Nykyiseksi työnantajakseen vastaajat nimesivät muun muassa ABB:n, AFRY:n, Espoon kaupungin, Firan, Fortumin, Granlundin, Helenin, Maanmittauslaitoksen, NCC:n, Swecon, Rambollin ja Väyläviraston. Yleisimmistä työnimikkeistä esimerkkejä ovat data-analyytikko, kestävyysanalyytikko, kiinteistöanalyytikko, konsultti, laatupäällikkö, laivanrakennusinsinööri, LVI-suunnittelija, maankäyttöasiantuntija, mekaniikkasuunnittelija, projektipäällikkö, työmaainsinööri ja väitöskirjatutkija.
Tärkeimpinä nykyisessä työssään vaadittavina taitoina vastaajat pitävät ongelmanratkaisutaitoja, kykyä oppia ja omaksua uutta, tiedonhankintataitoja, analyyttisiä ja systemaattisen ajattelun taitoja sekä itseohjautuvuutta tai oma-aloitteisuutta.
Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut seuraa alumniensa sijoittumista työelämään ja heidän urakehitystään.
Uramuotoilu on luova tapa rakentaa omaa urapolkua ja työn tulevaisuutta.
Korkeakoulu tarjoaa tutkinto-opetusta konetekniikan, rakennustekniikan ja rakennetun ympäristön aloilla.