Väitöskirjatutkija kokeelliseen ultrakylmien kvanttikaasujen tutkimukseen
Hakuaika päättyy
³Û°ì²õ¾±°ì°ìö
°Õ±ð³ó³Ù䱹ä²¹±ô³Ü±ð
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 14 000 opiskelijaa, 400 professoria ja yli 5000 työntekijää, jotka edustavat yhteensä yli 120 kansalaisuutta. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Teknillisen fysiikan laitoksen uraauurtava tutkimus luo uusia sovelluksia sekä teollisuutta uudistavia teknologioita. Laitoksella keskitytään materiaalien fysiikkaan, kvanttiteknologioihin, pehmeän ja elävän aineen tutkimukseen ja edistyneisiin energiatieteisiin. Tutkimusalueet kattavat sekä perustutkimuksen että tärkeät sovellusalueet. Koulutamme tulevaisuuden asiantuntijoita datan ja teknologian asiantuntijoiksi, keksijöiksi ja teollisuuden ja yhteiskunnan tutkijoiksi.
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitos hakee Väitöskirjatutkijaa kokeelliseen ultrakylmien kvanttikaasujen tutkimukseen
Tehtävän yleiskatsaus
Valittu hakija liittyy Suomen Akatemia -rahoitteiseen projektiin . Tämä kunnianhimoinen projekti pyrkii laajentamaan ymmärrystämme turbulenssista – perustavanlaatuisesta ja monimutkaisesta ilmiöstä, joka vaikuttaa ilmiöihin insinööritieteistä sääntutkimukseen. Projektissa tutkitaan turbulenssin perusteita pienimmillä pituusskaaloilla Bose-Einsteinin kondensaatissa (BEC) yksittäisiä kvantittuneita virtauspyörteitä ohjaten.
Taustatietoa
Turbulenssi on vielä tänäkin päivänä ratkaisematon epälineaarinen ongelma fysiikassa. Ongelmaa voi yksinkertaistaa hyödyntämällä Bose-Einsteinin kondensaattia, sillä BEC:ssa mikä tahansa virtauskenttä voidaan esittää yksittäisten luomien virtauskenttien summana. Virtauspyörteiden välistä etäisyyttä suuremmilla pituusskaaloilla turbulenssi välittyy joko tai niissä esiintyvien välityksellä; pienemmillä pituusskaaloilla energia on keskittynyt jälkimmäisiin. Tässä projektissa keskitytään tutkimaan aallonkaltaisia eksitaatioita manipuloimalla virtauskenttää kolmessa ulottuvuudessa ohjelmoitavaa potentiaalia hyväksikäyttäen.
Roolisi ja tehtäväsi
- Suomen ensimmäisen ultrakylmien kvanttikaasujen kokeen suunnittelu ja rakentaminen
- Nykyaikaisten valonmuokkausmenetelmien käyttäminen BEC:n vangitsemiseksi uniformiin ohjelmoitavaan kolmiulotteiseen ansaan
- Ansapotentiaalin hyödyntäminen yksittäisten kvantittuneiden virtauspyörteiden luomiseen ja ohjaamiseen, sekä uusien menetelmien kehittäminen aallonkaltaisten eksitaatioiden luomiseksi
- ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön tekeminen johtavien kansainvälisten kokeellisten, teoreettisten ja numeeristen tieteentekijöiden kanssa
- Tulosten esittely kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa sekä tieteellisten artikkelien valmistelu alan huippujulkaisuihin
Valitulta hakijalta odotetaan osallistumista kaikkiin kokeellisen työn osa-alueisiin sekä ennakkoluulotonta ajattelutapaa, sillä kokeen suunnittelu edellyttää monipuolista osaamista. Vastineeksi hän saa loistavan koulutuksen nykyaikaisen kvanttikaasukokeen toimintaan liittyen, oppii tuottamaan tieteellisiä esityksiä ja alansa huippujulkaisuja, sekä saa korvaamatonta kokemusta monimutkaisen tieteellisen kokeen pystyttämisestä.
Odotamme sinulta
- Maisterintutkintoa (tai vastaavaa) fysiikasta: fotoniikka, atomi- tai molekyylifysiikka, kvanttioptiikka, tai vastaava
- Loistavia kommunikaatiotaitoja englanniksi, sekä vahvoja yhteistyötaitoja
- Suomen kielen osaamista ei vaadita
- Vahvaa kiinnostusta ja motivaatiota korkean impaktin tutkimuksen tekemiseen kvanttifysiikan alalla moninaisia kokeellisia menetelmiä hyödyntäen
- Aiempi kokemus lasersysteemeistä, kokeiden automatisoinnista, CAD piirtämisestä, ohjelmoinnista, tyhjiösysteemeistä, koneoppimisesta ja/tai elektroniikasta ei ole välttämätöntä, mutta katsotaan hakijan eduksi
- Arvojemme kunnioittamista
Tarjoamme
- Kokoaikaista, Suomen Akatemian rahoittamaa 4-vuotista väitöskirjatutkijan paikkaa. Aluksi sopimus tehdään kahdeksi vuodeksi, mutta sitä voidaan jatkaa kahdella vuodella puoliväliarvioinnin läpäisyn jälkeen.
- Mielekästä ja innostavaa ympäristöä. Olemme ylpeitä tarkoituksestamme muokata kestävää tulevaisuutta. Uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvalla tiedolla, luovuudella ja yrittäjähenkisyydellä.
- Kulttuuria, jossa kaikki ovat arvostettuja. Kaikkea työtämme ohjaavat yliopiston arvot: vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. Olemme avoin yhteisö, jossa tasa-arvo ja inklusiivisuus mahdollistavat uteliaisuuden, innovatiivisuuden, yhteistyön ja hyvinvoinnin.
- Tukea, ohjausta ja sparrausta, kun koet tarvitsevasi sitä.
- Suuria mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja oppimiseen. Pyrimme hyödyntämään jokaisen aaltolaisen vahvuuksia ja intohimoja parhaalla mahdollisella tavalla. Autamme toisiamme menestymään, keskittyen yhteisöön ja ihmisiin, oppien uutta toinen toisiltamme. Yhdessä voimme vaikuttaa.
Pääset työskentelemään opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten yhteisössä, jossa edistämme yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita tieteen ja koulutuksen saralla. Perehdytämme sinut tehtäviisi ja pääset osaksi mukavaa ja osaavaa tiimiä, joka tarjoaa sinulle tuen työtehtäviisi myös jatkossa. Kannustamme ja tarjoamme mahdollisuuksia jatkuvaan oman osaamisesi kehittämiseen.
Tehtävän palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Palkkahaarukka on noin 2815-3337 € kuukaudessa. Sopimus sisältää myös työterveyspalvelut sekä tutkimusmatkat.
Pyrimme yhdistämään etä- ja lähityöskentelyn parhaat puolet ja meillä on joustavat työajat. Lähityöpisteesi sijaitsee uudistuneella ja elävällä Otaniemen kampusalueella, jossa on monipuoliset palvelut ja hyvät kulkuyhteydet.
Kiinnostuitko?
Jos innostuit tehtävästä ja haluat liittyä joukkoomme, lähetä CV ja motivaatiokirje rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään klo 23.59 (EET) 31. elokuuta 2025. Käymme hakemukset läpi ja voimme kutsua sopivia hakijoita haastatteluun jo hakuaikana. Paikka täytetään heti, kun sopiva ehdokas on löydetty.
Aalto-yliopiston nykyisten työntekijöiden tulee hakea tehtävään omalla työntekijäprofiilillaan Workday-järjestelmän kautta (internal jobs/sisäiset työpaikat). Aallon opiskelijat tai vierailijat hakevat henkilökohtaisella sähköpostiosoitteella (ei aalto.fi) ulkoisen Avoimet työpaikat -sivun kautta.
Lisätietoja antaa Akatemiatutkija Jere Mäkinen, jere.makinen@aalto.fi.
Haluatko tietää meistä ja tulevista kollegoistasi enemmän? Voit katsoa nämä videot: ja
Lue lisää työskentelystä Aallossa: Careers at Aalto | Aalto University
Tutustu uuteen virtuaalikampuskokemukseemme: