ɫɫ

Uutiset

Unelmana yrittäjyys – sitä ennen Sahar Babaeipour haluaa valmistua tohtoriksi

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen väitöskirjatutkija Sahar Babaeipourin tutkimus tähtää kestävämpään pakkausteollisuuteen.
Sahar
Kuva: Kristina Tsvetkova.

Aalto-yliopiston kemian tekniikan maisteriopinnot houkuttivat Babaeipourin kaksi vuotta sitten Suomeen. Iranissa suorittamassaan polymeeriteknologian kandidaattitutkinnossa hän oli jo päässyt mielenkiintonsa pariin, mutta Aallossa tietämys laajeni biopohjaisiin materiaaleihin.

”Halusin tulla Aaltoon, koska täällä etsitään vastauksia kestävän ympäristön ja kestävien ratkaisujen kehittämiseen. Aallossa minua houkutti ehdottomasti myös sen yrittäjähenkisyys. Tulevaisuuden haaveeni on tulla yrittäjäksi. Sen takia haluan valmistua tohtoriksi.”

Väitöstutkimuksessaan Babaeipour kehittää tekstiileihin ja pakkauksiin kestäviä päällysteitä, jotka perustuvat selluloosan sivutuotteeseen ligniiniin. Tavoitteena on vähentää fossiilipohjaisten ja ei-hajoavien pakkausmateriaalien käyttöä sekä tekstiilien värjäyksessä käytettäviä vaarallisia kemikaaleja.

”Ligniinipohjaisen päällysteen tarkoituksena on parantaa pakkausmateriaalien ja tekstiilien laatua. Päällysteen tulisi suojata materiaaleja muun muassa lialta, auringonvalolta, vedeltä ja bakteereilta.”

Edessä on paljon haasteita. Niiden voittamiseksi tarvitaan innovatiivisuuden ja systemaattisen ajattelun lisäksi elinkaarinäkökulmaa.

”Väitöstutkimus ei ole minulle vain tiedettä, vaan haluan vaikuttaa sillä teollisuuteen. Asioita pitää ajatella pitkällä tähtäimellä ja tiedostaa mitä materiaaleille tapahtuu niiden käytön jälkeen: kuinka biohajoavia materiaalit ovat ja onko esimerkiksi niiden uusiokäyttö taloudellisesti kannattavaa.”

Työelämän ja yrittäjyyden taitoja oppimassa

Babaeipourille väitöstutkimus on mahdollisuus rikkoa tieteen rajoja, mutta paljon muutakin:

”Tohtoriopiskelijana minua motivoi se, että opin koko ajan uusia taitoja. Opin ratkaisemaan erilaisia ongelmia, projektinhallintaa, verkostoitumista ja tekemään töitä poikkitieteellisissä tiimeissä. Näitä kaikkia tarvitaan tutkinnon jälkeisessä työelämässä.”

Hän toivoo, että pääsisi jonain päivänä kaupallistamaan nyt tekemäänsä tutkimusta. Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtorikoulu antaa hyviä eväitä myös tätä ajatellen.

”Jos haluat kehittää tuotteen, on tärkeää, että ympärilläsi on erilaisia näkemyksiä ympäröivästä maailmasta. Tohtorikoulussa tulemme kaikki eri taustoista ja maista. On hienoa, että voimme tehdä yhdessä töitä ja oppia koko ajan toisiltamme.”

Suomessa Babaeipour arvostaa maan rauhallista ilmapiiriä, ihmisten vastuuntuntoa työstään sekä opiskelun arvostamista. 

”Yliopisto antaa hyvän ympäristön oppimiselle, täällä kunnioitetaan opiskelijoita ja ollaan avoimia heidän mielipiteilleen.”

Toistaiseksi jatko-opintojen ja väitöstutkimuksen alkuvaihe on pitänyt Babaeipourin kiireisenä, mutta kun vapaa-ajalle löytyy aikaa, ovat urheilu ja musiikki hänen rakkaita harrastuksiaan. Myös suomen kielen opinnot ovat tärkeitä.

”Jos haluan tehdä Suomessa töitä yrittäjänä, on minun osattava maan kieltä ja tunnettava sen kulttuuria. Suomen kieli on vaikeaa, mutta haluan oppia käyttämään sitä.”

Teksti: Marjukka Puolakka.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.