ɫɫ

Uutiset

Professori Heikki Remes: Kohti kestävää kehitystä erityislujien rakenteiden avulla

"Tutkimusalallani meritekniikassa kestävä kehitys tarkoittaa suurien, kevyiden ja kestävien rakenteiden tuottamista siten, että kulutetaan vähemmän materiaaleja ja resursseja", hän toteaa.

Heikki Remes

Heikki Remes nimitettiin vakituiseen associate professor -tehtävään konetekniikan laitokselle 1.8.2020 alkaen. Professuurin ala on meritekniikka.

Professori Remes tunnetaan erityislujien merirakenteiden tutkijana sekä holistisesta lähestymistavasta, jossa perustutkimus yhdistyy uudenlaiseen opettamiseen ja tekniikkaan. Hänen tutkimuksensa painottuu tulevaisuuden kevytrakenteisiin, niiden mekaaniseen käyttäytymiseen ja väsymiseen aina mikromittakaavasta suurin rakenteisiin saakka. Alan huipputason lehdissä julkaistujen artikkelien lisäksi hänen tutkimuksensa on tuottanut uraauurtavia ratkaisuja matkustajalaivojen rakenteisiin.

Opettajana Remes on menestyksellä kasvattanut seuraavaa meritekniikan tutkijasukupolvea – neljä hänen alaisuudessaan työskennellyttä tutkjiatohtoria toimii nykyisin professoreina tunnetuissa kansainvälisissä yliopistoissa. Hän on jäsenenä useissa tieteellisissä toimikunnissa ja toimii muun muassa työryhmän vetäjänä kansainvälisessä hitsausjärjestö IIW:ssä (International Institute of Welding). Uransa aikana Remes on saanut useita tunnustuksia, kuten kansainvälisen laivanrakennusseura SNAME:n (Society of Naval Architects and Marine Engineers) kunniamaininnan sekä Aalto-yliopiston opetuksen vaikuttavuuspalkinnon, joka myönnettiin meritekniikan ryhmälle vuonna 2018.

Heikki Remes valmistui tekniikan tohtoriksi laivanrakennuksen ja materiaalitekniikan alalta Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2008. Hänet nimitettiin meritekniikan apulaisprofessoriksi Aalto-yliopistoon vuonna 2014. Sittemmin hän on toiminut vierailevana professorina Sveitsin valtiollisessa teknillisessä korkeakoulussa (EPFL) sekä vierailevana tutkijana Hampurin teknillisessä yliopistossa (TUHH) ja Waterloon yliopistossa Kanadassa

Uudet vakinaistetut professorit esittäytyvät

Lyhyillä yleistajuisilla videoilla vakinaistetut professorit esittelevät omaa alaansa ja tutkimustaan.

Lue lisää
Installation Talk, photo: Minna Pajari
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.