ɫɫÀ²

Uutiset

Laura Aalto nimitetty Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi

Laura Aalto siirtyy 1.8. alkaen Aalto-yliopistoon Helsingin kaupungilta, jossa hän toimii kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtajana.
Laura Aalto
Laura Aalto aloittaa viestintäjohtajana elokuun alussa. Kuva: Helsingin kaupunki.

FM Laura Aalto on nimitetty Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.8.2023 alkaen. Hän vastaa yliopiston sisäisen ja ulkoisen viestinnän ja markkinoinnin palveluista ja niiden kehittämisestä sekä mediasuhteista ja brändinhallinnasta.

Laura Aalto on koulutukseltaan filosofian maisteri Helsingin yliopistosta, pääaineenaan taidehistoria. Lisäksi hän on suorittanut Aalto-yliopiston Executive MBA:n sekä täydentäviä opintoja Strasbourgin, Tukholman ja Jyväskylän yliopistoissa.

Laura Aalto siirtyy Aalto-yliopistoon Helsingin kaupungilta, jossa hän toimii kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtajana. Tätä ennen hän on toiminut useissa viestinnän ja markkinoinnin avaintehtävissä, esimerkiksi Helsinki Marketingin toimitusjohtajana ja Kansainvälisen designsäätiön markkinointi- ja viestintäjohtajana. Kansainvälinen designsäätiö vastasi World Design Capital Helsinki 2012 -hankkeen toteutuksesta. 

Laura Aalto toimii lisäksi useissa luottamustehtävissä, mm. HAM Helsingin taidemuseosäätiön hallituksen varapuheenjohtajana sekä Amos Rex -taidemuseon, Finlandia-talon ja UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön hallitusten jäsenenä.

Laura Aalto raportoi yliopiston rehtorille Ilkka Niemelälle.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Riitta Silvennoinen, henkilöstöjohtaja, Aalto-yliopisto
puh. 040 525 9257, riitta.silvennoinen@aalto.fi

Laura Aalto
puh. 040 507 9660

Johto

Aalto-yliopiston operatiivinen johtoryhmä (President's Management Team, PMT) koordinoi yliopiston päivittäistä työtä ja päätösesitysten valmistelua. Aalto-yliopiston johtoryhmä (Aalto Management Team, AMT) edistää läpinäkyvyyttä ja dialogia yliopiston kehitystä koskevassa päätöksenteossa.

Aalto-yliopiston johto
Dipoli aerials 14-9-2018_photo_Mikko_Raskinen_009_Original
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.