Aalto-yliopiston alumniverkoston johto uudistuu
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelän kokoon kutsuma alumniverkoston johtoryhmä aloitti toimintansa vuonna 2019. Johtoryhmä edustaa alumneja, eri korkeakoulujen, kiltojen ja alayhdistysten organisaatioita. Se tuo alumnien näkemyksiä mukaan yliopiston ja erityisesti alumnitoiminnan pitkänajan kehittämiseen. Johtoryhmä myös tukee noin 40 alumniyhdistystä sekä pyrkii synnyttämään uutta alumnitoimintaa Suomessa ja muissa maissa, joissa on Aallon alumneja.
”100 000 alumnia ovat elintärkeä osa Aalto-yhteisöä. Yliopiston vaikuttavuus yhteiskunnassa näkyy vahvimmin alumniemme toiminnan kautta. Haluamme tarjota alumneille merkityksellisyyttä elämään, mahdollisuuksia kehittyä, verkostoitua ja osallistua yhteisömme toimintaan. Aktiivinen alumniverkosto tukee myös yliopiston kehitystä”, Niemelä sanoo.
Alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtaja Kaj Hagros toivottaa johtoryhmän uudet jäsenet lämpimästi tervetulleiksi. ”Eri kouluja ja vuosikursseja edustava johtoryhmämme pyrkii synnyttämään uudenlaisia, monialaisia alumniryhmiä ja tapaamisia. On globaalistikin täysin ainutlaatuista mitä opiskelijamme ja alumnimme ovat saaneet maallemme aikaan muun muassa yrittäjyyden edistämisen saralla. Alumnitoimintaan osallistumisella voi olla sosiaalisen ulottuvuuden ja jatkuvan oppimisen lisäksi yhteiskunnallinen vaikutus”, Hagros sanoo.
Alumnineuvosto tuo yhdistykset yhteen
Alumnineuvosto tarjoaa yhteistyöfoorumin Aallon noin 40 alumniyhdistykselle parhaiden käytäntöjen jakamiseen ja yhdistysten toiminnan kehittämiseen. Alumnineuvoston puheenjohtajana aloittava Niko Ferm toimii Espoon kaupungin kehityspäällikkönä ja hän on Otaverkko Oy:n hallituksen jäsen. Ferm on ollut aiemmin jäsenenä alumniverkoston johtoryhmässä ja Tekniikan akateemisten (TEK) hallituksessa sekä toiminut Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) puheenjohtajana.
”Aallossa eri alojen opiskelijat ovat jo löytäneet toisensa, mutta alumnitoiminta on vielä monelta osin siiloutunutta. Alumnineuvosto tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden kohdata eri toimijoiden kanssa, järjestää yhdessä tapahtumia sekä synnyttää uudenlaista alumnitoimintaa. Ideana on tarjota alumniyhdistyksille tukea sekä mahdollisuuksia oppia ja tutustua muiden alumniyhdistysten toimintaan”, Ferm sanoo.
äپٴDz:
Kaj Hagros
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.