Aalto-yliopiston Aalto ARTS Books -yksikköä koskevat muutosneuvottelut päätökseen
Aalto-yliopiston Aalto ARTS Books -yksikköä koskevat muutosneuvottelut päättyivät 12.12.2022. Neuvotteluiden piirissä oli neljä henkilöä.
Harkittuaan Aalto ARTS Books -toiminnan jatkoa ja muutosneuvotteluissa esille tuotuja näkökohtia työnantaja on päättänyt sopeuttaa ja uudelleen organisoida julkaisuyksikön toimintaa. Jatkossa yksikkö keskittyy sopeutetuin resurssein väitöskirjatasoisiin, taiteellisiin ja visuaalista erityisosaamista vaativiin opinnäytetöihin ja lopettaa kaupallisen kustannustoiminnan. Tehdyistä kustannussopimuksista pidetään kuitenkin kiinni, ja toiminta jatkuu siltä osin vuoden 2023 loppuun asti.
Koko henkilöstön työsuhteet säilyvät vuoden 2023 loppuun asti, minkä jälkeen kaksi tehtävää lakkaa. Päättyvissä tehtävissä työskentelevät työntekijät pyritään uudelleensijoittamaan muihin tehtäviin Aallon organisaatiossa.
Aalto ARTS Booksin toiminnan supistaminen on yhteydessä Aalto-yliopiston sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun laajempaan pyrkimykseen keskittyä ydintehtäviinsä ja organisoida toimintansa ydintehtäviä parhaiten tukevaksi. Suomen nykyisen hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on viime vuosina kasvattanut merkittävästi opiskelijamääriään, samalla kuitenkin korkeakoulun ja koko Aalto-yliopiston suhteellinen rahoitus on pienentynyt. Taloudellisen toimintaympäristön ja julkaisutoiminnan ympäristön muututtua Aalto ARTS Booksin toimintaa arvioitiin uudelleen.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:
Tuomas Auvinen, dekaani, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
dean-arts@aalto.fi
puh. +358 50 64848
Lue lisää uutisia
Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena
Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.
Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus
Antibiooteille vastustuskykyiset ja virulenteimmat kannat eivät kuitenkaan ole kaikkein herkimmin leviäviä.
Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026
Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.