ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopisto on liittynyt valtakunnalliseen Liikkuva opiskelu -ohjelmaan

Tarkoitus on kehittää toimintoja, jotka kannustavat fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen ja istumisen vähentämiseen.
Aalto_University_staff_campus_bikes_2-5-2013_photo_Mikko_Raskinen
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Aalto-yliopisto liittyi Liikkuva opiskelu -ohjelmaan marraskuussa 2021. Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus, ohjelmaa koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikköön kuuluva Likes.

Liikkuva opiskelu -ohjelman tavoitteena on lisätä liikkumista ja opiskelukykyä toisella asteella ja korkeakouluissa. Ohjelman periaatteiden mukaisesti jokainen oppilaitos kehittää aktiivista toimintakulttuuria omalla tavallaan. Tavoitteena on lisätä jaksamista ja parantaa opiskelukykyä, luoda koulussa vahvempaa osallisuutta, tiiviimpää yhteisöllisyyttä ja saavuttaa näin myös parempia oppimistuloksia.

Elli Hämäläinen, Learning Services
Suunnittelija Elli Hämäläinen. Kuva: Aalto-yliopisto / Anni Hanén

Aallon yhteyshenkilönä ohjelmassa on tänä keväänä aloittanut suunnittelija Elli Hämäläinen Kauppakorkeakoulun oppimispalveluista.

”Aalto lähti mukaan ohjelmaan, koska Aallossakin halutaan ilman muuta kehittää aktiivista toimintakulttuuria. Työyhteisön hyvinvointi on tärkeä asia, johon halutaan satsata. Yksi tapa edistää hyvinvointia on lisätä aktiivisuutta, taukoja ja liikkumista ja tuoda ne osaksi jokaisen opiskelu- ja työpäiviä. Tavoitteenamme on kehittää toimintoja, jotka kannustavat fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen ja istumisen vähentämiseen ja sitä kautta parantavat kokonaisvaltaista hyvinvointia.”

Tavoitteena palveluiden kehittäminen ja lisääminen entisestään

Aallossa on jo tarjolla palveluita aktiivisuuden lisäämiseen. Näitä ovat esimerkiksi lähiliikuntatuokiot, Break Pro -liikuntasovellus, livestream-tuokiot sekä valmiit taukoliikuntavideot. Liikuntapalveluiden tarjonta on esillä opiskelijoille matalan kynnyksen Starting Point of Wellbeing -palvelupisteellä Otakaari 1:ssä. Lisäksi UniSportin monipuoliset liikuntakeskukset sijaitsevat pääkaupunkiseudulla kuudella yliopistokampuksella, mikä mahdollistaa liikkumisen joustavasti opiskelu- tai työpäivän lomassa myös oman kampuksen ulkopuolella.

”Ohjelmaan kuulumalla pääsemme osaksi Liikkuva opiskelu -verkostoa, joka jakaa vinkkejä ja materiaaleja aktiivisuuden lisäämiseen sekä järjestää koulutuksia ja tilaisuuksia. Ohjelmaan kuuluu vuosittainen seuranta, joka tehdään kyselyn avulla”, Elli Hämäläinen kertoo.

Liikkuva opiskelu -ohjelman edistämiseksi Aalto-yliopisto ja UniSport tekevät tiivistä yhteistyötä. Mukana kehittämistyössä ovat oppimispalvelut, henkilöstö- ja tilapalvelut sekä ylioppilaskunta AYY. 

”Liikkumisen edistämistyö on käynnistysvaiheessa ja tällä hetkellä kartoitetaan Aallon nykytilannetta. ۳ٱ𾱲ٲö on aloitettu ja suunnittelu jatkuu kesän ja syksyn aikana”, Elli kertoo.

äپٴDz:
Elli Hämäläinen, suunnittelija, elli.hamalainen@aalto.fi
Marika Syväoja, terveysliikunnan asiantuntija, UniSport: marika.syvaoja@helsinki.fi

Liikkuva opiskelu -ohjelma:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestinnän asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.