ɫɫÀ²

Uutiset

Aalto vahva kansainvälisyydessä Times Higher Educationin yliopistovertailussa

Aalto-yliopisto sijoittui ranking-listalla 250 parhaan joukkoon maailmassa.
Aalto-yliopiston kaupan Aalto Shopin tuotteita.

Aalto-yliopiston sijoitus Times Higher Educationin World University Rankings 2021 -yliopistovertailussa oli tänä vuonna välillä 201–250. Viime vuonna sijoitus oli 184.

Times Higher Educationin yleisvertailu mittaa yliopistojen menestystä 13 eri mittarilla kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla. Aalto oli vahvimmillaan kansainvälisyyden alueen vertailussa.

Tänä vuonna vertailussa oli mukana yli 1 500 yliopistoa 93 maasta. Listan ykkössijaa piti hallussaan jo viidettä vuotta peräkkäin brittiläinen Oxfordin yliopisto.

THE julkaisee myös nuorten yliopistojen ranking-listaa. Kesäkuun listauksessa Aalto-yliopisto sijoittui 20:nneksi maailman alle 50-vuotiaista yliopistoista.

Tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen erikoistuneelle Aallolle merkittävämpiä ovat yleisvertailujen sijaan ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee myöhemmin tänä vuonna. Kesällä julkaistussa Shanghain aihekohtaisessa yliopistovertailussa kymmenen Aallon tärkeää tutkimusalaa sijoittui maailmassa 100 parhaan joukkoon.

Lue lisää:

Kuva: Aalto-yliopisto / Anni Kääriä

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa
Kolme nuorta juttelee ulkoilmatapahtumassa, taustalla telttoja, yllään sinisiä ja ruskeita takkeja.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto vuonna 2025: vahvat tulokset tutkimuksessa, koulutuksessa ja innovaatiotoiminnassa

Aalto-yliopisto vahvisti yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan vuonna 2025.