ɫɫ

1442 hakutulosta Uutinen, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Repeämän kuvat on vuoden 2022 kauneimpia kirjoja

Suomen kirjataiteen komitea on valinnut Repeämän kuvat vuoden 2022 kauneimpien kirjojen joukkoon.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Repeämän kuvat kansi. Kansikuvassa kaksi ravihevosta. Kuva monistuu päällekkäin.

Asuntoarkkitehtuurin käsikirjalle Rakentamisen ruusu -palkinto

Palkinnon myöntää Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Palkittu teos, värikäs Asuntoarkkitehtuurin käsikirja nojaa rosoista tiiliseinää vasten

Kansainvälisten opiskelijoiden tyytyväisyys Aaltoon huipputasoa

International Student Barometer -kysely toteutettiin vuoden 2022 lopussa.
Opinnot
Julkaistu:
Picture Aalto University Unto Rautio

Kaikki äitini puhelut on paras lyhytelokuva

Parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto myönnettiin toista kertaa peräkkäin Aalto-yliopistosta valmistuneen ohjaajan elokuvalle.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Äiti-nukkehahmo istuu pöydän ääressä lavastetussa ympäristössä matkapuhelin kädessään

Taide herättää kehon tuntemaan

Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimus paljastaa, että taide vaikuttaa voimakkaasti ihmisten kehoon ja tunteisiin.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tauluja taidemuseon seinällä, kuvituskuva tutkimusuutiseen, joka paljastaa kuinka kuvataiteen katselu vaikuttaa tunteisiin

YLE ja Aalto-yliopisto konseptoivat yhteistyössä tulevaisuuden suoratoistopalvelua lapsille ja nuorille

Aalto-yliopisto ja YLE ovat yhteistyössä kehittäneet ja suunnitelleet ideoita uudesta lapsille ja nuorille suunnatusta brändätystä suoratoistopalvelusta.
Opinnot
Julkaistu:
VCD students collaborating with Yle

Professori Arja Karhumaa: ”Meidän on ymmärrettävä paremmin, kuinka tekstejä katsotaan”

Vakinaistetut professorit esittäytyvät: visuaalisen viestinnän muotoilun professori Arja Karhumaa tutkii kielen ja tekstin visuaalisen muodon välistä suhdetta.
Nimitykset, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Tummaan paitaan pukeutunut vaalea lyhyttukkainen nainen seisoo kädet ristissä rinnan edessä, taustalla korkeakoulun tiloja

Aallossa kuvattu lyhytelokuva kertoo opiskelijan vaikeasta valinnasta

Aalto-yliopiston Oasis of Radical Wellbeing -hankkeen rahoittama Myötätunto III -lyhytelokuvan kuvaukset alkoivat Otaniemessä 17.3. Valmiin elokuvan ensi-iltaa päästään katsomaan 30.5. Green Minds, Healthy Hearts – Social Sustainability Symposium -tapahtumassa Aalto-yliopiston Oppimiskeskuksessa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Konsta Laakso and Elsi Sloan act in the short film of Oasis of Radical Wellbeing

Kohti sosiaalista kestävyyttä Aallossa

Aalto-yhteisö keskusteli sosiaalisen kestävyyden konseptista Earth Hour -viikon Hyvinvointia kestävällä kampuksella -tapahtumassa.
Kampus
Julkaistu:
Suvi Helko and Tiina Pylkkönen from Oasis of Radical Wellbeing at the Wellbeing on a Sustainable Campus event

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu säilytti 6. sijansa maailmassa

Kaikkiaan viisi alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Yliopisto
Julkaistu:
Infographics of the 6th plae

Oletko valmis kokeilemaan radikaalia luovuutta elokuussa?

Radical Creativity -kesäkoulussa sovelletaan erilaisia luovia työskentelytapoja, joita tarvitsemme kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. "Tiivistetty inspiraatiopaketti on kuin karkkikauppa, jossa voit maistella eri makuja."
Opinnot
Julkaistu:
Aalto Radical Creativity summer school. Original image: George Atanassov

Petri Suomala jatkaa opetuksesta vastaavana vararehtorina

Vararehtorin toimikausi on viisi vuotta ja alkaa 1.9.2023.
Nimitykset, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto University / Petri Suomala / Photo: Mikko Raskinen

Palvelumuotoilu varmistaa osaltaan digipalveluiden laadun ja tarkoituksenmukaisuuden

Johtava yliopistonlehtori Johanna Bragge kutsui kollegansa Perustieteiden ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluista pitämään vierailuluennon.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
ISM_vierailuluento 2023

Avattaria ja aitoja kohtaamisia

Aalto-yliopiston tutkijat ovat tutkimushankkeissaan mukana luomassa uudenlaista neuvolaa ja myönteistä synnytyskokemusta. Visioissa huomioidaan teknologian luomat mahdollisuudet, kuten synnytyksen simulointi kolmiulotteisessa videokonferenssissa avattaren eli virtuaalihahmon välityksellä. Toisaalta tutkijat mielellään säilyttäisivät parhaat käytänteet menneestä, kuten perinteisen neuvolakortin, aidot kohtaamiset sekä rotinat, vierailut katsomaan vastasyntynyttä ruokalahjojen kera.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Illustration: Juuli Miettilä.

Aalto-yliopiston akateeminen tulos pysyi hyvällä tasolla vuonna 2022 rahoituksen vähenemisestä huolimatta

Yliopiston hallitus hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen viime vuodelta.
Yliopisto
Julkaistu:
Opiskelija lukuvuoden avajaisjuhlinnassa puhelin kädessä.

Aalto-yliopiston rahastoista 35 miljoonaa euroa opetukseen ja tutkimukseen vuonna 2022

Yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli -3,5 % vaikeassa sijoitusympäristössä.
Yliopisto
Julkaistu:
Students studying together in a group

Neljätoista uutta tiimiä aloitti Aalto Digital Creatives -esihautomossa

Kevään luovien alojen esihautomo-ohjelma alkoi 14.3.2023. Neljätoista uutta tiimiä edistää luovien alojen yritysideoitaan kolmentoista viikon ohjelmassa.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Group photo of the Aalto Digital Creatives batch 3 participants

Unite!-yliopistoallianssi tarjoaa siemenrahaa opetus-, tutkimus- ja opiskelijayhteistyön edistämiseksi

Opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden innovatiivisille yhteistyöideoille voi nyt hakea taloudellista tukea. Unite-allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta korkeatasoista eurooppalaista yliopistoa.
Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
The image shows a jar of coins with a green plant growing from it. Text Unite! Seed Fund 2023.

Kaisu Savola: ”Suomalaisessa muotoilussa tapahtui 1960–1970-luvuilla arvokäänne”

Minä väitän -sarjassa esittäytyy Kaisu Savola, joka tutkii 1960- ja 1970-luvuilla opiskelleita ja työskennelleitä muotoiluopiskelijoita ja -ammattilaisia sekä heidän heräämistään muotoilukentän ristiriitaisuuteen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Design historian Kaisu Savola, photo by Sanna Lehto

Torkkumiskapselit kampukselle - ehdota sijaintipaikkaa!

Kampukselle asennetaan kevään-kesän 2023 aikana torkkumiskapseleita.
Kampus
Julkaistu:
Sleeping Pod