ɫɫ

Viimeisimmät uutiset

1721 hakutulosta Uutinen, Insinööritieteiden korkeakoulu

Miten rakentamisessa voidaan varautua maanjäristyksiin?

Talotekniikan professori Jari Puttonen kertoo Tiedeykkösessä, miten maanjäristyksiin voidaan varautua talonrakennuksessa järistysalueilla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Uudet kulkutunnisteet Otaniemen kampukselle

Kesän aikana kampuksella otetaan käyttöön uudet kulkutunnisteet (kulkukortit). Kulkutunnisteella pääset sisään rakennusten ulko-ovista. Myös osa käytävistä, hisseistä sekä muista tiloista on jatkossa auki vain kulkutunnisteella. Työhuoneiden mekaaniset avaimet säilyvät ennallaan tällä hetkellä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus
Julkaistu:
Aalto University campus 2019

Yhdeksän uutta akatemiatutkijaa ja 18 tutkijatohtoria

Suomen Akatemia syyskuun 2019 rahoitetut tutkijatehtävät vahvistavat yliopiston tutkimusta 8,6 miljoonalla eurolla.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Lähikuva pinseteistä, jonka päässä nanoselluloosakalvoa, ja tutkijalla turkoosit hansikkaat

Raide-Jokerin rakennustyöt Otaniementiellä jatkuvat viikolla 21

Pikaraitiotien rakennustyöt jatkuvat Otaniementiellä toukokuun 2020 aikana pintamaiden ja kantojen poistoilla.
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Raide-Jokeri havainnekuva Ainonaukio, Otaniemi Kuva: Raide-Jokeri

Uusi AV-käyttöliittymä tarjoaa yhdenmukaisen ja vaivattoman käyttäjäkokemuksen

Tiivis yhteistyö mahdollisti salien ohjauspaneelien käyttöliittymän tehokkaan kehittämisen.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto lecture hall during the lecture.

Livestriimejä ja teekkarilakkeja postissa - Aalto-yliopiston teekkarit juhlivat vappua etänä

Koronaviruspandemiasta huolimatta vappua ei peruttu. Näin Otaniemessä juhlittiin etäwappua!
Yliopisto
Julkaistu:
Retuperä WBK/ Aalto University/ vappu 2020/ image: Pauliina Tomberg

Aalto-yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjauksia valmistellaan – kommentoi 31.5. mennessä

Linjaus määrittelee avoimuuden periaatteet ja ohjeistaa vastuullisiin tutkimuskäytöntöihin.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kaksi henkilöä pöydän ääressä kirjojen ja kannettavien tietokoneiden kanssa.

Monivaiheinen tunnistautuminen tulee käyttöön – rekisteröidy jo nyt

Jatkossa tarvitset lisätunnistusvälineenä puhelimen, jos kirjaudut Office 365 -palveluihin Aallon verkon ulkopuolelta tai kotikoneelta. 7.5.2020 alkaen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun, Kemian tekniikan korkeakoulun sekä Insinööritieteiden korkeakoulun henkilökunnan ja 14.5.2020 alkaen Sähkötekniikan korkeakoulun ja Perustieteiden korkeakoulun henkilökunnan on rekisteröitävä lisätunnistusmenetelmä Office 365 -palveluun kirjautumisen yhteydessä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Animation of the screens on the multifactor authentication process

Keksintösäätiölle uusi hallituksen puheenjohtaja

Tekniikan lisensiaatti Juhani Talvela on valittu Keksintösäätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Urho Ilmosta, joka jatkaa hallituksen jäsenenä.
Nimitykset
Julkaistu:
Mekatroniikan Sirkus 2019

Raide-Jokerin ratatyöt alkavat Maarintiellä

Pikaraitiotien raiteita aloitetaan asentaa Otaniemessä Maarintielle.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Raide-Jokeri

Uusi kriisinhallintatyökalu mahdollistaa tekstiviestin kriisitilanteessa sekä opiskelijoille että henkilökunnalle

Lisäksi voidaan helpottaa kriisitilannetta hoitavien henkilöiden välistä viestintää.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Kampus campus Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Entä jos Kansallismuseoon pääsisi kotisohvalta - vaikka lentävällä matolla?

Virtuaalisista kulttuurielämyksistä voi nauttia ajasta tai paikasta riippumatta. Se lisää myös kulttuurin kokonaiskulutusta, sanovat 3D-virtualisointien uranuurtajat.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
kansallismuseo 3D

Aalto-yliopisto valmistelee koronarajoitusten osittaista purkamista

Nykyiset linjaukset ja ohjeet ovat voimassa 13.5. saakka.
Poikkeustilanteet, Yliopisto
Julkaistu:
Korona

Oman profiilin muokkaaminen aalto.fi:ssä

Voit nyt tarkistaa oman profiilisivusi ja tehdä muutoksia siinä esitettävien tietojen näkyvyyteen tässä kuvatulla tavalla.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Graffiti and crossroads in Otaniemi

Tutkijat muistuttavat vapun alla: Fyysisten kokoontumisten välttäminen vähentää koronariskiä

Virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat alustavien tulosten mukaan leijua lähellä hengityskorkeutta pidempään kuin aiemmin on uskottu. Siksi vappunakin tulee välttää kokoontumisia ja pitää kohtaamiset mahdollisimman lyhyinä, mahdollisimman suurella etäisyydellä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aerosolien leviäminen

Rehtorin kirje 30.4. – Ydintoimintamme toimivat hyvin

”On hämmästyttävää, miten yhteisömme suoriutui muutoksen vaatimasta valtavasta työmäärästä tiukassa aikataulussa”, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Rehtori Ilkka Niemelä katse kameraan suunnattuna, kuvattuna Dipolissa

Kevään opiskelijavalintojen muutosten suunnittelu etenee

Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia.
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Neljä opiskelijaa kulkemassa Otaniemessä Kandidaattikeskuksen aulassa.

Yliopistot ovat päättäneet kevään opiskelijavalintojen muutoksista

Tärkeää on, että hakijat jatkavat valmistautumista valintoihin ja pitävät huolta hyvinvoinnistaan. Pitkäjänteinenkään valmistautumistyö ei ole mennyt hukkaan.
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Lähikuva kaiuttoman huoneen seinän rakenteesta.

Henkilöstön päivitetyt profiilisivut julkaistaan 4.5.

Päivitys tehdään iltapäivällä virka-ajan ulkopuolella, minkä jälkeen pääset muokkaamaan omien tietojesi näkyvyyttä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Graffiti and stairs in Otaniemi

Osallistu kaikille avoimeen rakkaustutkimukseen!

Nettitutkimuksen tavoitteena on luoda kuva erilaisista rakkauden kokemuksista.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuva: Unto Rautio.