Uutisia
Miten öljy-yhtiö tekee vihreän loikan? Voiko hankintayhteisö auttaa Ukrainan pulasta? Tervetuloa vastuullisen liiketoiminnan huippuseminaariin 6. toukokuuta!
Prodeko-seminaarin teemana on tänä vuonna Navigating Responsiblity and Growth, ja puhujina ovat muun muassa Exxon Mobilin hallituksen Kaisa Hietala sekä Sievo Oy:n toimitusjohtaja Sammeli Sammalkorpi.
VCD:n maisteriopiskelija Aliisa Perikangas voitti Kultahuipun
Grafian Vuoden Huiput 2021 -kilpailun Nuoret luovat -sarjan pääpalkinto eli Kultahuippu on myönnetty VCD:n maisteriopiskelija Aliisa Perikankaalle kurssityöstä Herätä minut.
Mitä hyötyä on lampaanvillan tunnustelemisesta tai käsien työntämisestä saveen?
Digitalisoituneessa maailmassa miltei kaiken voi tehdä koneen avulla. Materiaalia kannattaa kuitenkin koskettaa, se voi avata uusia ulottuvuuksia ajattelulle.
Airi Nevalainen ja Joona Huikuri Aallon opiskelijaedustajiksi Unite!-yliopistoverkostoon
Jututimme Airia ja Joonaa heidän uudesta roolistaan Uniten opiskelijaedustajina.
Datarihmasto ja veistoksellinen illuusio – Aalto-yliopiston julkisen taiteen kilpailun voittajat juhlistavat insinööritiedettä
Teokset sijoittuvat Aalto-yliopisto Works -korttelin K2- ja K3-rakennuksiin.
Jätä Aalto Space -sovelluksella palautetta tiloista
Videotykki ei toimi, valaisin rikki, roskis tyhjentämättä? Aalto Space -sovelluksessa on helppo palautteenantomahdollisuus. Sen avulla voit jättää palautetta tai raportoida ongelmasta kampuksella käyttämääsi tilaan liittyen.
Miten dataa hyödynnetään kumppanuuksien kehittämisessä ja digivarainhankinnassa?
Ville Krannila ja Sarita Heikkinen kumppanuudet ja yritysyhteistyö -yksiköstä jakavat kokemuksiaan datan käytöstä.
Uusi Aalto University Magazine tarkastelee, miten kehon rajat voi ylittää
Huhtikuun numerossa esitellään sekä konkreettisia että kuvaannollisia hetkiä, kun ihmiskeho ja teknologia kohtaavat.
Muotoilija Lincoln Kayiwa haluaa suunnitella vain perintökalleuksia
Järkähtämätön kestävyysajattelija päätyi Suomeen, koska törmäsi siihen joka paikassa. ”Tuntui kuin olisin astunut karkkimaahan!” hän kuvaa opiskeluaikojaan Aallossa.
Hiljaisuus-elokuva rikkoo tabua
Saara Hakkaraisen lyhytelokuva kertoo tarinan, jonka päähenkilöllä on vaiettu salaisuus.
Laatua yhdessä - Yliopiston vuosikatselmus tuotti aineistoa auditoinnin itsearviointiraporttia varten
Aalto-yliopiston laatukulttuuria ilmentää yksilöllinen ja kollektiivinen sitoutuminen toiminnan laadun ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tämä oli vahvasti aistittavissa ja havaittavissa niin yliopiston kuin korkeakoulujen vuosikatselmukseen (University Review) valmistautumisen yhteydessä.
Osallistavaa eurooppalaista opiskelijaliikkuvuutta suunnitellaan Unite!-yliopistoverkoston IDEM-hankkeessa
Tavoitteena on helpottaa esimerkiksi vammaisten ja pakolaistaustaisten opiskelijoiden täysimääräistä osallistumista vaihto- ja liikkuvuusohjelmiin.
Näyttely: Muotoilun keinoin luodaan myös tasa-arvoa
Designmuseon Kaiken kansan muotoilua -näyttely pohtii muotoilun merkitystä tasa-arvon näkökulmasta.
Muotoilu lisää muutoskykyä
Muotoilulla muutokseen -kirja on yleistajuinen ja nopealukuinen läpileikkaus Aallon kansainvälisesti huipputasoisesta muotoilututkimuksesta.
Opiskelijat antoivat äänensä vegaanisuudelle
Opiskelijaravintola aloitti toimintansa helmikuussa täysin vegaanisena.
Innovatiivista suunnittelua ilmentävä ehdotus voitti Otaniemen Tietokorttelit -arkkitehtuurikilpailun
Otaniemessä Espoossa sijaitsevien Biologin ja Meritekniikan alueiden suunnittelukilpailun voittajaksi on valittu ehdotus nimimerkillä Superpositio.
Aalto-yliopiston taide ja muotoilu jatkaa upeasti 6. sijalla maailmassa
Yhteensä kuusi alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Ukrainan sotaa pakeneville vierailevan tutkijan paikkoja Aalto-yliopistosta
Jo lähes 250 lahjoitusta Ukrainan opiskelijoiden opintoihin Aallossa.
Unite!-yliopistoverkoston uusi Missio 2030 näyttää tien tuleville vuosille
Uniten tavoitteena on olla tiennäyttäjä siinä, miten erinomaisella tutkimuksella, innovoinnilla ja koulutuksella vastataan aikamme haasteisiin.
Pulssikysely hybridityöskentelyn sujuvuudesta käynnistyy huhtikuussa
Ensimmäinen kysely on auki 11.-12.4.2022. Kysely toteutetaan keväällä kuukausittain.