Lue uutisia
Avoin kutsu energiamurroksiin keskittyvään näyttelyyn
Aallon opiskelijat ja henkilökunta voivat nyt ehdottaa projekteja maaliskuussa 2023 avautuvaan näyttelyyn.

Aallon opiskelijat hyödyntävät kurssiprojektissaan LED-valoja ja älypuhelimia sisäpaikannuksessa
Projekti sisälsi kaikki startupin aloittamisen kuuluvat vaiheet, kertoo projektin ohjaaja Alexis Dowhuszko.

Energiaa säästyy älykkään talotekniikan avulla
Lahjoitus älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetukseen ja tutkimukseen on vauhdittanut alan kehitystä ja innostanut uusia opiskelijoita.

Otaniemen kampuksen kesäaukioloajat 2022
Otaniemen kampuksen rakennusten sekä Aalto-yliopisto Töölön kesäaukioloajat koottuna.

Tasavertainen yhteisö aiheena dekaanin kahveilla toukokuussa
Sähkötekniikan korkeakoulussa kokoonnuttiin hybridikahveille pohtimaan tasa-arvoista työelämää.

Aalto-yliopisto 116. sijalla QS:n yliopistovertailussa
Tutkimuksen vaikuttavuutta kuvaavalla tunnusluvulla Aalto sijoittui 68:nneksi maailmassa.

Kannettava ja nopea analysointityökalu voi mullistaa kipulääkkeiden diagnostiikkamarkkinat
Aalto-yliopistosta ponnistanut startup-yritys Fepod Oy Ltd on kehittänyt diagnoosimenetelmän, jolla potilaan veren kipulääkepitoisuus voidaan selvittää nopeasti ja edullisesti suoraan hoitopaikalla.

Suomi 100 -satelliitti teki sen, mihin aiemmin pystyivät vain paljon suuremmat: kuvasi ja tutki revontulia
Revontulialueen tutkiminen auttaa esimerkiksi turvallisten tietoliikenneyhteyksien kehittämisessä.

Opiskelija Even Gisken mielestä parasta Aalto-yliopistossa on henkilöstön ja opettajien ammattitaito
Evenin mukaan kaupunki, Aallon korkeatasoiset tilat, mahtava joukkoliikenne ja edulliset ateriat tekevät opiskelijakokemuksesta vaivattoman ja loistavan.

Huimat 2800 rekisteröitymistä tutkimusdatan hallinnan koulutuksiin tänä lukuvuonna
Koulutukset saivat kokonaisarvosanaksi keskimäärin 4,5/5, ja suurin osa tallenteista löytyy jo avoimina YouTubesta.

"Mentorointi on inspiroivaa ja hauskaa" - Aalto International Talent -ohjelma tarjoaa mielekkään tavan tukea kansainvälisiä opiskelijoita
Tänä vuonna ryhmämentorointiohjelma toi yhteen yli 180 kansainvälistä opiskelijaa ja 17 yritystä.

Professorit kokoontuivat luotaamaan tulevaisuutta
Professors' Summit -tilaisuuden teemoina olivat alustava idea monitieteisestä kandiohjelmasta ja muuttuva kampus.

Tutkijat valmistivat värejä nanokullasta ja DNA:sta
Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat nanokullasta värejä, ja menetelmästä voi jatkossa olla hyötyä uusissa näyttöteknologioissa, erityisesti puettavien sensorilaitteiden näytöissä.

Laatua yhdessä - Laatuauditointia varten tehty itsearviointiraportti on luonnosvaiheessa – tutustu ja kommentoi
Itsearviointiraportin ensimmäinen luonnos perustuu yliopiston vuosikatselmuksen yhteydessä koottuun materiaaliin ja keskusteluihin.

Opiskelija Stian Kroken nauttii suomalaisesta saunakulttuurista ja Aallon laajasta kurssivalikoimasta
Stian opiskelee Electrical Power and Energy Engineering -pääaineessa. Hän tekee kaksoistutkintoa Aalto-yliopistoon ja Reykjavikin yliopistoon.

Lapsia ja nuoria etsitään osallistujiksi aivokuvantamistutkimukseen AMI-keskukseen Otaniemeen
Tampereen yliopiston tutkimukseen voivat osallistua vuonna 2007, 2010 tai 2013 syntyneet suomea äidinkielenään puhuvat henkilöt.

Aallon ja ABB Marine & Portsin yhteistyö tiivistyy
ABB Marine & Ports ja heidän laitetoimittajakumppaninsa Typhoon HIL lahjoittavat kuusi simulaattoria tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön.

Osallistavan budjetoinnin projekti huipentui iloiseen istutustyöpajaan
"Yksi euro jokaiselle opiskelijalle" -osallistavan budjetoinnin projekti huipentui toukokuun puolivälissä pidettyyn istutustyöpajaan uusien puutarhapenkkien äärellä. Osallistava budjetointi jatkuu uuden projektin muodossa myös tänä syksynä.

Äänen suunnan katoaminen voi olla epämukavaa ja jopa vaarallista – tutkijat keksivät, miten ongelma korjataan kuulolaitteissa, pelastajien kuulokkeissa ja VR-sovelluksissa
Uusi signaalinkäsittelyn malli mahdollistaa sekä tarkan tilaäänen toiston että äänen säätämisen esimerkiksi kuulovammaisten tarpeisiin.

Paluu tulevaisuuden tuotteisiin
PDP kurssin 25-juhlavuosi huipentui Gaalaan Design Factoryssa 13.5. Esillä oli muun muassa puinen sähkövene, supertarkka tehdasnosturi ja syötävä pakkausmateriaali.
