ɫɫ

Uutisia

3701 hakutulosta Uutinen, ۳ٱ𾱲ٲö, Väitökset, tohtoriopiskelijat, FinnCERES, Tekoälyn tutkimuskeskus (FCAI), Tunnustukset, InstituteQ, Kaikki tohtoriohjelmat, Fotoniikka, Tutkimus, Opiskelu, Suomen Akatemia, tohtorikoulutettavat, Tohtorikoulutuspilotti, tohtoriohjelmat, tohtorit, Yliopisto, Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto

Miehet, ruotsinkieliset ja maisterin tutkinnon suorittaneet omistavat eniten listaamattomien yritysten osakkeita

Vain 170 000 ihmistä omistaa osakkeita yksityisesti omistetuissa yrityksissä, mikä vastaa vain kolmea prosenttia koko väestöstä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Valkoinen kukka edessä, ihmisiä taustalla

Alumni Maria Kupila: ”Uskon vahvasti monitieteisen lähestymistavan voimaan”

Kauppakorkeakoulun IDBM-ohjelmasta valmistunut Maria Kupila on omaksunut monitieteisen lähestymistavan myös työssään liikkeenjohdon konsulttina. Hän uskoo, että muotoiluajattelun, teknologian ja strategisen analyysin yhdistäminen on avainasemassa tulevaisuuden haasteiden muuttamisessa mahdollisuuksiksi.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Alumni Maria Kupila

Ulkomaan etätyöskentelymahdollisuus jatkuu

Mahdollisuus henkilöstön ulkomaan etätyöskentelyyn EU-/ETA-maissa, Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa jatkuu pilottivaiheen jälkeen.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
tietokone ja puhelin

Tieteelliset ja taiteelliset tukiryhmät vierailevat korkeakouluissa

Tukiryhmien tarkastelu painottuu tällä kertaa erityisesti laitoksiin.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Nainen kävelee Aalto-logon editse

Konetekniikan laitoksen uusi nimi on energia- ja konetekniikan laitos

Uusi nimi virallistettiin Insinööritieteiden korkeakoulun ohjesäännön päivityksen yhteydessä.
Yliopisto
Julkaistu:
Otakaari 4

Työehtosopimuksen järjestelyerien kohdentaminen 2024

Aalto-yliopisto on sopinut työntekijäpuolen edustajien kanssa tämän vuoden järjestelyerän kohdentamisesta. Paikallisesti sovittavan järjestelyerän suuruus on 0,5% syyskuussa 2024 maksetuista palkoista.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
aalto logo

Minerva Skyttä voitti Global Creative Graduate Showcase 2024 -palkinnon Formal/Couture -kategoriassa

Aalto-yliopiston muodin, vaatetuksen ja tekstiilisuunnittelun maisteriopiskelija Minerva Skyttä on voittanut Global Creative Graduate Showcase 2024 -kilpailun Formal / Couture -kategorian. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä WGSN, Coloron ja Google Arts & Culturen kanssa.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Malleja kävelemässä catwalkilla hienoissa ja taiteellisissa muotiasuissa, joissa on dramaattisia, tilavia muotoiluja.

Oppimispalvelut - menestyksen mahdollistaja: Opin.fi-palautelomake avoinna henkilökunnalle

Anna palautetta kehittäjille! Opin.fi:n beta-vaiheenssa kerätään ensimmäisiä käyttökokemuksia.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Opin.fi: mies katsoo pois päin kamerasta

Vahva sijoitus tekoälyyn – Suomeen perustetaan ELLIS-instituutti tehostamaan tutkimusta ja houkuttelemaan osaajia

Suomalainen tekoälytutkimus on saanut merkittävän tuen hallitukselta ja lahjoittajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Valaistu moottoritie, merta, rakennuksia ja taivasta

Feminist Border Crossings -seminaarissa tarkasteltiin muotoilun merkitystä nyky-yhteiskunnassa feministisestä näkökulmasta

Aalto-yliopistossa järjestettiin Feminist Border Crossings -seminaari, joka juhlisti Design Culture Studies -tutkimusryhmän perustamista sekä Hilman, kymmenen sukupuolentutkimuksen yksikköä yhdistävä verkoston, 20-vuotisjuhlaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Paneeli, jossa kuusi ihmistä istuvat näytön edessä ja puhuvat yleisölle sisätiloissa.

Julkaisufoorumin paneelit arvioivat syksyllä 2024 lisää MDPI:n ja Frontiersin lehtiä

Tieto vuoden 2025 alussa tasolle 0 laskettavista lehdistä julkaistaan marraskuussa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
BMM

Yritysjuridiikan maisteriopiskelija Päivi Utoslahti voitti vuoden parhaan ALV-gradun palkinnon kansainvälisessä kilpailussa

Aallon menestystä täydensi opiskelija Oona Särkinen, joka sijoittui kilpailussa toiseksi.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Päivi Utoslahti

Pahantahtoisten bottien määrä kasvoi somessa huomattavasti koronapandemian aikana

Aalto-yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laaja yhteistutkimus paljastaa, miten botit muovasivat kansanterveyteen liittyvää keskustelua koronapandemian aikaan erityisesti Twitterissä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Henkilö pitelee puhelinta, jossa näkyy Twitter-profiili ja maski-emojit otsikossa. Taustalla on kasvi.

Professori Sorin Paraoanu rakentaa kvanttilaitteita, jotka tutkivat universumimme salaisuuksia

Teknillisen fysiikan laitoksen professoriksi nimitetty Sorin Paraoanu rakentaa kvanttisensoreita ja suunnittelee kokeita, jotka selvittävät universumimme salat.
Nimitykset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto University Senior Lecturer Sorin Paraoanu stands at the Low Temperature Lab in the Nanotalo building.

Vanha Webropol-kurssipalautejärjestelmä ajetaan alas marraskuussa 2024

Vanha Webropol-kurssipalautejärjestelmä ajetaan alas marraskuussa 2024. Webropolilla kerätyt kurssipalautteet ovat siirtyneet tietovarastoon ja niitä voi tarkastella PowerBi:n kautta.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
4 ihmistä työskentelemässä

Ehdota palkittavia 'CHEM Awards 2024'

School of Chemical Engineering awards its members in teaching, research, services, and impact, each award is 500 €. All proposals are warmly welcome!
The deadline for the proposals is November 14, 2024, and the awards will be announced in the Dean's glögg event on December 11th, 2024.
ٴ-ٱ𾱲ö
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Tältä älytekstiilit voivat näyttää – itsepuhdistuvaa puuvillaa tai painatus, joka muuttaa väriä

YLE Svenskan artikkeli 'Beyond e-Textiles'-projektista ja 'Interlaced'-näyttelystä Turun yliopistossa
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Photo by Mikael Nyberg, University of Turku

Suomen Akatemian talvihaun 2025 hakuilmoitukset on julkaistu

Suomen Akatemia on julkaissut talvihaun hakuilmoitukset verkkosivuillaan.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Suomen Akatemian logo

Lasten oppimistulosten eroihin etsitään parannusta uudella hankkeella Espoossa – tavoitteena ennaltaehkäistä sosiaalista eriytymistä

Lasten oppimistaitojen tukemisella on suuri vaikutus muun muassa jatko-opiskeluun ja työllistymiseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Ihmiset istuvat pöydän ääressä, jolla on papereita, kyniä ja värikkäitä kuusikulmiokortteja.

Perustieteiden korkeakoulun yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inklusiivisuusryhmä etsii vapaaehtoisia kaudelle 2025–2026

Ryhmään toivotaan laajaa edustusta eri laitoksilta, tehtävänkuvista ja taustoista.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Otakaari 1