Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.
Aallon tutkimus ja innovaatiot vaikuttavat sinunkin arkeesi. Olipa kyse muistisairauden paljastajasta, sementin kestävästä korvaajasta tai ideoiden valjastamisesta kasvuyrityksiksi, myös sinulla on yhteys Aaltoon ja siksi monta syytä lahjoittaa.
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Koulutamme tulevaisuuden asiantuntijoita ja johtajia sekä osallistumme yhteiskunnan toimintaan vaikuttavalla tutkimuksella, pitkäaikaisilla kumppanuuksilla ja yhteiskunnallisella sitoutumisella. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.
Lue lisää KauppakorkeakoulustaHaluaisitko lahjoittaa koulullemme?Better Business – Better Society -seminaareihinKestävyys KauppakorkeakoulussaKuuntele Aalto-yliopiston podcasteja
Ekonominaukio 1
Otakaari 1