ɫɫÀ²

Aalto-yliopisto

Aalto Pioneering Excellence Award

Palkinto myönnetään tiimille, joka edistää Aalto-yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen huippulaatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Sen tavoitteena on innostaa yliopistoyhteisöä tuloksellisuuden kehittämiseen ketterästi, mukautuvasti ja tulevaisuuden tarpeet huomioiden. Palkinto tunnistaa myös huippulaadun mahdollistajat eikä rajoitu vain jo saavutettuihin tutkimuksen ja opetuksen tuloksiin.
Otaniemi Lehmuskuja (photo Mikko Raskinen)

Palkintokriteerit

Palkinto nostaa esiin tiimejä, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin. Kestävän arvon luomista ja tuloksellisuutta arvioidaan joustavasti ja kokonaisvaltaisesti ehdokkaan toiminnan vision, tarkoituksen ja toimeenpanon kautta. Lisäksi palkinto huomioi ehdokkaiden toimintatavat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. 

Palkittavan toiminnan tulee täyttää seuraavat kriteerit:

  1. Ylittää rajoja sekä vahvistaa ja mahdollistaa muiden menestystä
  2. Kehittää eettisesti kestävää ja vastuullista toimintakulttuuria ja työskentelytapoja.
  3. Ottaa keskeiset sidosryhmät mukaan toiminnan kehittämiseen ja huomioi kaikkien sidosryhmien näkemykset ja odotukset.
  4. Edistää luovuutta ja huippuosaamista Aalto-yhteisössä.
  5. Perustuu aiempaan tietoon ja kokemukseen sekä käyttää resursseja viisaasti ja tehokkaasti.

Palkinnon haku ja myöntäminen

Haku avataan vuosittain elokuussa. Hakuajan alkamisesta ilmoitetaan erikseen joka vuosi.

Kuka tahansa Aalto-yhteisössä voi ehdottaa palkittavaa tiimiä. Voit myös ehdottaa omaa tiimiäsi. Erityisesti laitosten toivotaan nimeävän ehdokkaita. Hakemukseen tulee liittää lyhyt perustelu.

Palkintolautakunta tekee esityksen palkittavista, päätöksen tekee Perustieteiden korkeakoulun dekaani ja voittajatiimit julkistaa Aalto-yliopiston viestintä.

Toimitusjohtaja Matti Sundbergin Aalto-yliopistolle tekemän lahjoituksen mahdollistama palkintoraha jaetaan palkittujen tiimien kesken.

Hakulomake

Palkintolautakunta

  • Veli-Matti Mattila, hallituksen puheenjohtaja, Orion
  • Tuuli Mattelmäki, professori, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
  • Tua Björklund, professori, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu
  • Risto Rajala, professori, Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Lue uutisia palkinnosta

Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Mikä tiimi ansaitsisi Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon? Tee ehdotus 16.10. mennessä

Palkinnon voi saada tiimi, joka tekee uraauurtavaa työtä opetuksen, tutkimuksen tai taiteellisen toiminnan kehittämiseksi tai Aalto-yliopistoyhteisön kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseksi.
Biodesign Finland -tiimi. Kuva: Roope Kiviranta
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon 2025 saa Biodesign Finland

Aalto Pioneering Excellence -palkinto myönnetään vuosittain uraauurtavaa työtä tekevälle yhdelle tai useammalle tiimille.
Ryhmä ihmisiä seisoo huoneessa, yksi henkilö pitelee kukkia ja todistusta, taustalla näyttö.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aallon satelliittitiimi ja tutkimusrahoituksen asiantuntijat palkittiin huipputyöstään

Aalto Pioneering Excellence -palkinto myönnetään vuosittain uraauurtavaa työtä tekeville tiimeille. Kunniamaininnan sai Closing Loops -tutkimuspilotti.
Building 2030 - Aalto Pioneering Excellence Award 2023
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Building 2030 haluaa tehdä Suomen rakennusalasta maailman luotetuimman

Aalto Pioneering Excellence Award 2023 -palkinto myönnettiin Olli Seppäsen ja Antti Peltokorven luotsaamalle Building 2030 -konsortiolle, johon kuuluu 21 yritystä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu