ɫɫÀ²

News

EU:lta kiistanalainen ehdotus digitaalisten tulojen verottamisesta jäsenvaltioissa

Tekniikka ja Talous -lehti on julkaissut Totti Könnölän, Ilkka Lakaniemen ja Ahti Salon artikkelin digitaalisten tulojen verottamisesta. Kirjoittajat tutkivat Aalto-yliopistossa alustatalouden haasteita Suomen Akatemian Platform Value Now -projektissa.

Euroopan komission mukaan digitaaliset yritykset maksavat veroa puolta vähemmän
kuin perinteiset yritykset. Esimerkiksi Amazon toimii eri puolilla EU:ta, mutta se on
sijoittanut alueellisen pääkonttorinsa Luxemburgiin nauttiakseen alhaisesta
yritysverosta. Komissio vaatikin viime vuonna Luxemburgia keräämään Amazonilta
noin 250 miljoonaa euroa maksamattomia veroja.

Vuonna 2016 komissio pyrki korjaamaan kansainvälisen yritysverojärjestelmän
perustavanlaatuisia valuvikoja tekemällä esityksen CCCTB:stä eli EU:n komission
vetämästä yhteisen ja yhdistetyn veropohjan hankkeesta. Esityksen mukaan
monikansalliset yritykset maksaisivat veroa niihin maihin, joissa voitot ovat syntyneet.
Esitys vaikuttaa perustellulta, jos näin voidaan välttää voittojen kaksinkertainen verotus
ja asiasta päästään sopuun EU:n ulkopuolellakin. Alustayritykset saattavat nähdä
esityksessä myös mahdollisuuden EU-verotuksensa normalisointiin.

CCCTB-hankkeen edistämiseksi Euroopan komissio ehdotti nyt maaliskuun lopussa
Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan valtiovarainministereiden pyynnöstä uutta
tilapäistä EU:n laajuista veroa digitaalisille palveluille. Tavoitteena on hillitä
yksittäisten jäsenvaltioiden sisämarkkinoiden toimintaa vahingoittavia toimenpiteitä.
Esimerkiksi Italiassa, Unkarissa ja Slovakiassa valmistellaan digitaalisten tulojen
kansallista verotusta.

Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa Tekniikka ja Talous -lehden verkkoversiossa:

  • Updated:
  • Published:
Share
URL copied!

Read more news

Gloria Dal Santo (middle) and her advisors, Prof. Sebastian Schlecht (left) and Prof. Vesa Välimäki (right) received the Best Paper Award diploma at the MIT Music building.
Awards and Recognition, Research & Art Published:

Shimmering Success: Aalto Acoustics Lab team wins Best Paper at DAFx 2026

The paper reimagines the popular 'shimmer' effect, known for its ethereal, pitch-shifted ambience
Close-up of a complex gold-coloured machine with various wires and connectors.
Research & Art Published:

What does ‘quantum’ mean?

Two quantum researchers at Aalto University explain how the seemingly impossible becomes a part of everyday reality.
Samu Taulu
Appointments, Research & Art Published:

Samu Taulu develops next-generation brain imaging methods

Associate Professor of neurostimulation and neuroimaging Samu Taulu develops more precise methods for understanding the brain
Three young people take a selfie on a sunny city viewpoint, with rooftops and trees stretching behind them.
Cooperation, Studies, University Published:

Student exchange in Europe? Unite! can take you there

Aalto is a member of Unite!, a European university alliance that gives students the opportunity to internationalise their degrees both online and in-person. Join the webinar to find out more.