ɫɫ

Studera vid Aalto

Informaatioverkostojen opiskelijoiden ja alumnien tarinoita

Infon opiskelijoiden mietteitä opiskelusta ja alumnien uratarinoita.
Aalto University / Students in a teamworking space in the Computer Science building / Photography Unto Rautio

Kolme infolaista

Aalto-yliopisto / Tommi Saarikangas
Aalto-yliopisto / Liisi Korvenranta
Aalto-yliopisto / Joel Lappalainen

”Lukiossa olin kiinnostunut teknisistä aloista, mutta koska en opiskellut luonnontieteitä kuten fysiikkaa, en pitänyt niitä edes vaihtoehtona. Lukiossamme kuitenkin järjestettiin parin infolaisen vetämä ohjelmointikurssi, jonka kautta päädyin kuulemaan Informaatioverkostoista. Kiinnostuin alasta heti ja päädyin hakemaan infolle sen monipuolisuuden takia. Infolla olen päässyt tekniikan ja talouden opintojen lisäksi opiskelemaan myös esimerkiksi viestintää, josta olen ollut kiinnostunut jo pidempään. Opintojen aikana olen myös oppinut näkemään aiemmin vaikealta vaikuttavan tekniikan hauskoina haasteina ja työkaluina.”
Liisi Korvenranta

Aalto-yliopisto / Liisi Korvenranta
Aalto-yliopisto / Joel Lappalainen
Aalto-yliopisto / Tommi Saarikangas

”Informaatioverkostot on ollut koulutusohjelmana täydellinen jatkumo lukiolaiselle, joka ei vielä tarkkaan tiennyt, mitä haluaa tehdä työkseen ’isona’. Monipuoliset ja poikkitieteelliset opinnot antavat erinomaisen pohjan työelämää ajatellen. Hienoa on ollut myös päästä erikoistumaan ja syventämään opintoja omien intressien ohjaamina sekä hyödyntämään Aalto-yliopiston laajaa opintovalikoimaa. Erityisesti olen opinnoissa pitänyt siitä, miten ryhmätyöpainoitteista ja yllättävän käytännönläheistä opiskelu on ollut. Antoisaa on ollut myös päästä tekemään projekteja oikeille firmoille.”
Joel Lappalainen

Aalto-yliopisto / Joel Lappalainen
Aalto-yliopisto / Tommi Saarikangas
Aalto-yliopisto / Liisi Korvenranta

”Valmistuin infolta vuonna 2016. Nykyään suunnittelen työkseni käyttöliittymiä eli esimerkiksi nettisivujen tai appien rakennetta ja ulkoasua. Käytännössä siis haastattelen erilaisten palveluiden käyttäjiä, piirrän paljon viivoja ja laatikoita paperille, ja lopulta saatan viimeistellä suunnitelmat vielä piirtämällä niistä versiot tietokoneella. Suunnitelmia kehitetään yhdessä käyttäjien ja työkavereiden kanssa, kunnes päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.”
Tommi Saarikangas

Aalto University / Students in a teamworking space in the Computer Science building / Photography Unto Rautio

Informationsnätverk, teknologie kandidat och diplomingenjör

I informationsnätverk förenas teknologi, näringsliv och samhälle till en helhet, och att förstå denna helhet är en viktig färdighet i framtidens arbetsliv.

Utbildningsutbud
Aalto-yliopisto / Athenen logo

Athene är ämnesorganisation eller guild för utbildningsprogrammen informationsnätverk och teknisk psykologi.

  • Uppdaterad:
  • Publicerat:
Dela
URL kopierat